Harvoin näkee tutkijoiden taistelevan tiedon lisääntymistä vastaan.
Suuri joukko kasvatustieteilijöitä on kuitenkin noussut barrikadeille liiallista tietoa torjumaan. He vastustavat valtakunnallisten kokeiden tuomista peruskouluihin. Tutkijat ovat laatineet peräti asiaa koskevan julkisen vetoomuksen. Sen on allekirjoittanut yli 700 henkilöä. Kysymyksessä on siis suoranainen tietokriittinen kasvatustieteellinen kansanliike.
Ilmiö on älllistyttävä.
Peruskoulu on keskeinen osa hyvinvointivaltiota. Käytännössä jokainen käy peruskoulun. Lasten ja koko kansakunnan tulevaisuus lepää sen varassa.
Lasten oppimista ei kuitenkaan mitata kunnolla. Käytännössä ainoa keino mitata tuloksia kelvollisesti on järjestää koe, johon jokainen koululainen osallistuu tietyillä luokkatasoilla. Toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa tällaista koetta ei ole.
Nyt eduskunnan tarkastusvaliokunta on ehdottanut valtakunnallisia kokeita kokeiltavaksi myös meillä. Eduskunta äänesti ehdotuksen puolesta viime viikolla. Kasvatustieteellinen kansanliike on syntynyt vastustamaan juuri tätä ehdotusta.
Liikkeen mukaan kokeiden tuottama tieto olisi haitallista. Se voisi esimerkiksi lisätä koulujen välistä kilpailua. Kokeet voisivat ohjata kouluja keskittymään mitattaviin tuloksiin. Liikkeen jäsenet huomauttavat myös, että oppimistulokset ovat huonontuneet myös kokeita järjestävissä maissa. Kokeet itsessään eivät siis paranna tuloksia.
Jos tutkijoiden näkemykset tuntuvat vakuuttavilta, kannattaa miettiä miltä ne kuulostaisivat sovellettuna vaikkapa terveydenhuoltoon. Sehän on samanlainen hyvinvointivaltion ydinpalvelu kuin peruskoulu.
Kuvitellaan siksi terveystieteellinen kansanliike, joka vastustaa kansallista syöpärekisteriä. Liikkeen jäsenet perustelevat tätä sanomalla, että syöpäkuolleisuuden mittaaminen saattaisi lisätä sairaaloiden välistä kilpailua. Se voisi myös ohjata niitä keskittymään mitattaviin tuloksiin. Lisäksi liike toteaa, ettei syöpärekisteri itsessään vielä paranna hoitotuloksia. Syöpiä on paljon myös maissa, joissa on rekisteri.
Kuvitteellinen kansanliike tuskin menestyisi. Sen tavoitteita pidettäisiin syystä naurettavina. Jostakin syystä kasvatustieteilijöiden näkemykset eivät herätä samanlaista tunnetta. Päinvastoin, moni kunnianarvoisa henkilö ottaa ne vakavasti. Kumpaankin kansanliikeeseen pitäisi kuitenkin suhtautua aivan samalla tavalla.
Kokeet eivät tietenkään ole mikään taikakeino. Niiden järjestäminen ei suoraan ratkaise ongelmia. Aivan kuten syöpärekisterin tapauksessa, kysymys on tiedon keräämisestä tutkimusta varten. Nykyaikainen tutkimus pystyy ihmeisiin, mutta vain kun käytössä on kattava tietovaranto. Tämä pätee yhtä lailla koulutuksen kuin terveyden tutkimukseen.
Kriisiytynyttä peruskoulua on pakko lähteä uudistamaan. Aikaisempia virheitä ei kuitenkaan tarvitse toistaa. Uudistukset on tehtävä niin, että niiden vaikutukset voidaan arvioida. Toimivat uudistukset on jätettävä voimaan, huonot hylättävä. Tällainen tietoon perustuva uudistaminen on mahdollista vain, jos käytössä on kokeiden tuottama yksilötason tieto oppimistuloksista.
Nykytilanne kertoo hyvin, miten käy kun tietoa ei ole. Kukaan ei tiedä, johtuuko oppimistulosten huononeminen tehdyistä päätöksistä ja jos johtuu, niin mistä. Jokaisella poliitikolla somen sotureista puhumattakaan on oma kotikutoinen teoriansa ja reseptinsä. Tämä ei ole kovin hyvä lähtökohta peruskoulun kriisin ratkaisemiselle.
Kansanliike tarjoaa kokeiden korvikkeeksi asiantuntijapaneelia. Ongelma on, että asiantuntijat eivät ole kovin hyviä arvioimaan, mitkä uudistukset toimivat. Hyvä esimerkki on juuri päättynyt kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Asiantuntijat ennustivat eskarin pidentämisen tuottavan merkittäviä hyötyjä. Kokeilu kuitenkin osoitti kalliin toimenpiteen hyödyt olemattomiksi.
Ymmärrän, ettei vaatimaton kolumnini vakuuta kriittisimpiä lukijoita. Kehotan heitä perehtymään koulutuksen tutkijoiden Ramin Izadin ja Hannu Karhusen aihetta koskeviin oppineisiin kirjoituksiin.
Yksi tärkeä seikka on hyvä mainita. Vaikka kansanliikkeessä on paljon kasvatustieteilijöitä, kaikki alan tutkijat eivät suinkaan kuulu kokeiden vastustajiin.
Kansanliikkeen jäsenet vastustanevat kokeita vilpittömän harhautumisen vuoksi. Samaa ei voi sanoa opettajien ammattijärjestöstä OAJ:sta, joka myös vastustaa kokeita. Opettajien yhteiskunnallinen arvostus on Suomessa käsittämättömän korkea. Heidän edunvalvojansa ovat onnistuneet vakuuttamaan suuren osan ihmisistä siitä, että opettajien ja oppilaiden etu on aina yhteneväinen. On esimerkiksi mahdotonta puhua koulujen älyttömän pitkistä lomista tai opettajien työajasta joutumatta leimatuksi lapsivihamieliseksi.
Kokeiden vastustaminen on kuitenkin opettajien edunvalvontaa lasten kustannuksella. On lasten etu, että heidän oppimistuloksiaan seurataan yhtä huolellisesti kuin heidän terveyttään. Opettajien etu voi hyvinkin olla toinen. Harva meistä kaipaa lisää tarkkuutta oman työnsä tulosten mittaamiseen.
Eduskunnassakin on kokeiden vastustajia. Esimerkiksi opetusministeri Anders Adlercreutz äänesti niitä vastaan. Hän perusteli synkkää päätöstään toistelemalla tiedonvastaisen liikkeen näkemyksiä.
Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Valtakunnallisten kokeiden tapauksessa ne kuitenkin ovat. Kokeiden vastustaminen on tietämättömyyden puolustamista tietoa vastaan.
