Jääkiekkoliiga KHL:n logo Hartwall Arenan sisäänkäynnillä Helsingissä 28. helmikuuta 2022. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tutkimus Jokereiden KHL-ajan uutisoinnista: alussa julkaistiin jopa Venäjän kansallislaulun sanat

KHL:stä raportoitiin pääosin myönteisesti ilman kriittistä, saati tutkivaa otetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun väitöskirjatutkija Joakim Särkivuori ja liikuntatieteellisen tiedekunnan yliopistotutkija Antti Laine ovat julkaisseet tutkimuksen, jossa pureudutaan Jokereiden KHL-taipaleen aikaiseen uutisointiin Helsingin Sanomissa ulkopoliittisesti myrskyisinä aikoina.

Tutkimuksessa KHL:n laajentumispyrkimykset länteen käsitetään osaksi Venäjän pehmeää vallankäyttöä ja selvitetään, miten uutisoinnissa tähän suhtauduttiin.

Helsingin Jokerit, yksi Suomen jääkiekon miesten pääsarjan tunnetuimmista joukkueista, myi kotiareenansa ja vajaat puolet osakkeistaan suomalais-venäläisille oligarkeille vuonna 2013. Tämän jälkeen joukkue siirtyi pelaamaan venäläisvetoiseen KHL:ään vuosiksi 2014–2022.

Tutkimus kohdentuu kahteen ajanjaksoon, joista ensimmäinen kattaa Jokereiden KHL:ään siirtymisen ja ensimmäisen pelikauden (13.2.2014–12.6.2015) ja jälkimmäinen joukkueen kaksi viimeistä pelikautta KHL:ssä (20.8.2020–14.5.2022).

Näihin ajanjaksoihin liittyvät merkittävät geopoliittiset tapahtumat, kuten Venäjän Krimin valtaus (2014), Valko-Venäjän mielenosoitukset (2020–2021) ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan (2022).

Urheilutoimittajat sivuuttivat aluksi politiikan

Kriittisimmät ja yhteiskunnallisimmat näkökulmat Jokerien ajasta KHL:ssä nousivat esiin Helsingin Sanomien politiikan ja talouden osastoilla. Urheilutoimittajat kertoivat tunnistaneensa KHL:n geopoliittisen ulottuvuuden, mutta etenkin aluksi jutut keskittyivät urheilulliseen puoleen.

Lehden urheilusivuilla KHL:stä raportoitiin pääosin myönteisesti ilman kriittistä, saati tutkivaa otetta. Perusteiksi esitettiin nykyistä myönteisempi suhtautuminen Venäjään ja se, ettei yhteiskunnallisilla näkökulmilla puhutella urheilusivujen laajaa lukijakuntaa.

Urheilujournalismin tutkimukseen erikoistunut Laine tunnistaa klikkimääriin pohjautuvan markkinalogiikan, mutta hämmästelee silti joitain HS:n urheilutoimituksessa tehtyjä ratkaisuja.

– Ennen Jokereiden ensimmäistä kotipeliä lehden urheilusivuilla julkaistiin Venäjän kansallislaulun sanat, vieläpä erikseen suomeksi ja venäjäksi. Lukijoita kehotettiin ottamaan sanat talteen, jotta halukkaat voivat yhtyä otteluissa mukaan lauluun. Venäjä oli miehittänyt Krimin vain muutamia kuukausia aiemmin. Tällainen nakertaa urheilujournalismin uskottavuutta, Laine toteaa.

Asenneilmasto muuttui Valko-Venäjän mielenosoituksien myötä

Kritiikki KHL:ää kohtaan voimistui Valko-Venäjän mielenosoituksien (2020–2021) aikaan, kun Jokereiden kausi oli tarkoitus aloittaa vierasottelulla Minskissä. Nyt myös urheilutoimittajat julkaisivat juttuja yhteiskuntakriittisellä otteella.

Särkivuoren mukaan kahden aineistojakson välillä on näiltä osin iso ero, minkä hän kokee ilmentävän laajemminkin suomalaisen urheilujournalismin muutosta.

– Monet ensimmäisen aineistojakson jutut herättivät epäuskoisia fiiliksiä, mutta urheilutoimittajien kynät terävöityivät, kun yhteiskunnallinen paine Jokereita kohtaan alkoi kasvaa. He eivät olleet ensimmäisenä asialla, mutta eivät myöskään jarrutelleet kritiikissä.

– Koenkin suomalaisen urheilujournalismin ottaneen isoja harppauksia kohti yhteiskuntakriittistä otetta, mutta toisaalta sillä saralla massoja kiinnostavia aiheita ja resursseja näiden tonkimiseen ei ole helppo löytää. Mediatalojen keskinäinen klikkikilpailu ja journalismin nopeatempoisuus ruokkivat populaareihin ja tiiviisti uutisoitaviin pintailmiöihin keskittymistä, Särkivuori pohtii.

Tutkimusaineistoon on sisällytetty molemmilta ajanjaksoilta kaikki ne HS:n Jokereita käsittelevät jutut, jotka eivät keskittyneet pelkästään joukkueen urheilusuorituksiin (n=187). Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu keskeisimpiä jutut kirjoittaneita toimittajia (n=3). Menetelmänä käytettiin kehysanalyysiä.

Tutkimus on julkaistu Media and Communication -lehden teemanumerossa Sports Journalists as Agents of Change: Shifting Political Goalposts in Nordic Countries.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)