Tutkija Charly Salonius-Pasternak katsoo, että turvallisuusympäristön muutoksen myötä myös Ahvenanmaan asema olisi syytä nostaa pöydälle. Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue, mikä tarkoittaa sitä, ettei sotilaallinen läsnäolo maakunnassa ole sallittua eikä saaria saa linnoittaa.
Salonius-Pasternakin mielestä demilitarisointi tulisi purkaa ja ahvenanmaalaisille ulottaa myös vastaava asevelvollisuus, mikä koskee mannersuomalaisia.
– On käsittämättömän tyhmää ja sinisilmäistä hyväksyä puolustusvelvoite alueesta, missä sen puolustusta ei voi valmistella samalla lailla kuin missä tahansa muualla, Ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä Salonius-Pasternak sanoo Verkkouutisille.
Ahvenanmaan demilitarisoitu asema perustuu vuoden 1921 kansainväliseen sopimukseen sekä myöhemmin myös silloisen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1940 tehtyyn sopimukseen.
Viimeksi mainitun sopimuksen nojalla maakunnassa toimii edelleen Venäjän konsulaatti, jonka tehtäviin kuuluu myös valvoa, että Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan.
Jos Suomi päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä, Ahvenanmaan asema tuskin muodostuisi kuitenkaan neuvotteluiden tai jäsenyyden esteeksi, arvioi Salonius-Pasternak viitaten Nato-maan Norjan Huippuvuoria koskevaan osin vastaavantyyppiseen erityisasemaan.
Salonius-Pasternakin mielestä Ahvenanmaan puolustamiseen liittyvä haaste olisi kuitenkin järkevää hoitaa ”samalla kertarysäyksellä”. Hän ei usko, että muutos herättäisi vastustusta vuoden 1921 länsimaisissa sopijaosapuolissa. Vastustaja olisi lähinnä Venäjä, joka oletettavasti reagoisi joka tapauksessa muutenkin tavalla tai toisella Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.
– Väittäisin, että se on enemmän meidän omaa pelkoa, joka liittyy kylmään sotaan, ettemme uskalla vaatia samoja oikeuksia ja velvollisuuksia, joita muilla valtioilla on ja jotka ne näkevät normaaleina. Ruotsin järkeen ei varmasti sopisi ajatus, että he olisivat puolustusvastuussa Gotlannista, mutta siihen pätisivät eri säännöt – puhumattakaan Venäjästä, Yhdysvalloista, Kiinasta tai mistään muustakaan valtiosta.
– Jos Suomi liittyisi Natoon, siinä tapauksessa tämä helpottaisi Ahvenanmaan puolustusta ei vain Suomen kannalta, vaan koko liittokunnan jäsenten kannalta.
Ministeriön mukaan Nato-jäsenyys tuskin muuttaisi asetelmaa
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan, että Ahvenanmaalla on vakiintunut kansainvälisoikeudellinen asema, joka ei estä Suomen sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä eri toimijoiden kanssa.
– Tämä kannanotto muodostaisi luonnollisesti pohjan myös mahdollisille liittymisneuvotteluille. Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellista asemaa on mahdollista verrata Norjan Huippuvuorten asemaan, joka ei muodostunut esteeksi Norjan Nato-jäsenyydelle, arvioi oikeuspäällikkö Kaija Suvanto ulkoministeriöstä sähköpostitse.
Suvanto viittaa lisäksi vuoden 1921 sopimuksen kahdeksanteen artiklaan, jonka mukaan ”tämän sopimuksen määräykset pysyvät voimassa, tapahtukoonpa Itämeren nykyisessä status quossa mitä muutoksia tahansa”.
– Tämän määräyksen mukaisesti Ahvenanmaan erityisasema on ajateltu pysyväksi järjestelyksi, joka on huomioitava kehitettäesssä Suomen sotilaallista yhteistyötä EU:ssa ja kansainvälisissä järjestöissä, mukaan lukien Nato.
Suvanto arvioi, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys ei lähtökohtaisesti edellyttäisi edellä mainittujen Ahvenanmaata koskevien sopimusten irtisanomista tai muuttamista. Mahdollisille jäsenyysneuvotteluille asetettaisiin ”erillinen valtuuskunta, jolle vahvistettaisiin neuvotteluohjeet”.
Voiko Venäjä valvoa Nato-maassa?
Säilyi sitten Ahvenanmaan asema nykyisellään tai ei, julkisuudessa on herättänyt keskustelua, miten Natossa mahdettaisiin suhtautua Ahvenanmaan maakunnassa olevaan Venäjän konsulaattiin, jolle kuuluu vuoden 1940 sopimuksen mukaan myös sotilaspoliittisia valvontatehtäviä.
Viimeksi asian nosti esiin valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka, joka vaati konsulaatin lakkauttamista ja pitää sen olemassa oloa Suomen suvereniteetin loukkauksena. Hän arvioisi sen herättävän myös ”kiusallisia keskusteluja, jos Naton kanssa päästäisiin neuvottelemaan Suomen jäsenyydestä”.
Myös Salonius-Pasternakin mielestä asetelma on erityislaatuinen:
– Tuntuuhan se varsin nurinkuriselta, että Venäjän tehtävä on siellä varmistaa, että Suomi noudattaa näitä säännöksiä.
Miten ulkoministeriössä arvioidaan Naton suhtautuvan Venäjän konsulaatin olemassaoloon ja toimintaan Ahvenanmaalla, jos Suomi päättäisi hakea jäsenyyttä?
– On turhan aikaista arvioida Naton näkemystä vuoden 1940 sopimukseen, vastaa Suvanto.
Hän toteaa, että vuoden 1940 sopimuksen mukaan Neuvostoliitolle (Venäjälle) myönnetään oikeus pitää Ahvenanmaan saarilla oma konsulinvirastonsa, jonka toimivaltaan kuuluu tavanomaisten konsulintehtävien lisäksi valvoa, että Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan.
Suvannon mukaan ulkoministeriössä ei ole käyty keskustelua konsulaatin olemassaolosta tai siitä, miten sen toimintaa tässä ajassa perustellaan.
