Työeläkejärjestelmän ongelmat ja niiden mahdolliset ratkaisut ovat hyvin tiedossa, kirjoittaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan kolumnissa tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen.
– Eläkepelin kortit ovat pöydällä, nyt pitää saada nappuloihin liikettä, Valkonen muotoilee.
Valkosen mukaan yksittäisten sopeutustoimien lisäksi olisi perusteltua päättää myös tulevasta riskien jaosta: mitä tehdään, kun ennusteet eivät toteudu?
Kun pienet ikäluokat alkavat olla enemmistönä työmarkkinoilla, tulee eläkemaksuihin merkittäviä korotuspaineita.
– Maksun nousu olisi sukupolvireiluuden kannalta kielteinen asia ja puhdas vero ikävine kannustevaikutuksineen. Lisäksi se söisi pelivaraa jo nyt kroonisesti aliresursoitujen sote-palveluiden rahoitukselta, Valkonen kirjoittaa.
Hänen mukaansa ratkaisut ovat kahdenlaisia.
– Ensimmäiset näistä ovat yleisempää yhteiskuntapolitiikkaa, kuten maahanmuuton ja kotoutumisen edistämistä, työllisyysasteen nostoa ja tuottavuuden parantamista. Asioita, joita kannattaa edistää joka tapauksessa ja joiden toteutuksessa vastuu on eduskunnalla.
Toiseksi Valkosen mukaan kyseeseen voivat tulla eläke-etuuksien leikkaaminen, eläkeiän nosto ja sijoitusriskin kasvattaminen.
– Hallitusohjelma toi pöytään myös jokerikortin: sääntöpohjaisen maksujen vakautusmekanismin valmistelun. Näistä päätettäessä päävastuu on totutusti annettu työmarkkinajärjestöille. Toki myös valtiovarainministeriö on muistutellut uudistuskeskusteluissa työurien pidentämisen tarpeesta, jotta verotulot kasvaisivat.
– Eläke-etuuksia voidaan nopeimmin ja tehokkaimmin leikata pidättäytymällä jonkin aikaa indeksikorotuksista. Tämän uusi hallitus on sulkenut pois. Paljon hitaampi tapa on puuttua karttumiin, kuten eläkkeiden kertymiseen työttömyyden, tutkintojen ja perhevapaiden ajalta.
Valkosen mukaan eläkepolitiikassa on tähän asti totuttu siihen, että maksut joustavat ennusteiden pettäessä, mutta jos odotettu maksujen nousu tulee liian suureksi, tehdään eläkeuudistus. Tässä menettelyssä on hänen mielestään kaksi ongelmaa, ensinnäkin uudistaminen toteutuksineen on hidasta ja toiseksi menettely edelleen uskoo aina uusimman ennusteen toteutuvan.
– Väestö- ja talouskehitys tuottaa kuitenkin jatkuvasti yllätyksiä myös tulevaisuudessa, sanoo Valkonen ja muistuttaa, että kyse on viime kädessä riskien jaosta.
– Tulevien eläkeuudistusten lopputulos on nykyisten ja tulevien eläkemaksujen maksajien ja eläkkeiden saajien kannalta arvailun varassa. Jos tästä epävarmuudesta halutaan päästä eroon, voidaan tehdä sääntöjä, kuten eläkeiän sitominen elinajan odotteeseen.
Valkonen kirjoittaa, että uudessa hallitusohjelmassa on tiukka perälautakirjaus seuraavasta kolmikantaisesti valmistellusta työeläkeuudistuksesta.
– Sen pitää varmistaa rahoituksellinen kestävyys ja riittävä etuustaso ja sisällöstä pitää olla yksimielisyys tammikuuhun 2025 mennessä. Muuten hallitus päättää siitä yksin. Käytännössä neuvotteluaikaa on enintään puolitoista vuotta. Menettely on poikkeuksellinen.
Valkosen mukaan iso kysymys on, milloin rahoituksellinen kestävyys tulkitaan varmistetuksi. Yllätyksiin, kuten oletettua heikompaan syntyvyyskehitykseen tai matalampiin sijoitustuottoihin pitäisi varautua, jotta uudistukselta ei putoa pohja.
– Siksi uusissa säännöissä pitää myös kertoa mitä tehdään, kun ennuste ei toteudu.
– Työmarkkinaosapuolet ja jotkut eläkejärjestelmän edustajat ovat jo pitkään kertoneet, ettei uudistuksella ole kiire. Nyt on, Valkonen toteaa.
