Hallitus antoi maanantaina työmarkkinajärjestöille toimeksiannon neuvotella Suomen seuraava eläkeuudistus.
Tavoitteena on eläkeuudistus, joka vakauttaisi julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euromääräisesti tämä on noin miljardin.
Neuvottelutuloksen pitäisi valmistua tammikuun 2025 loppuun mennessä ja siihen on sisällytettävä myös niin sanottu sääntöpohjainen vakautusjärjestelmä.
Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes on tyytyväinen sopeutuksen mittakaavaan.
– Eläkeuudistukselle annettu suora säästötavoite on sinällään aika lähellä niitä arvioita, joita työeläkevakuuttajat ja Eläketurvakeskus ovat esittäneet yksityisalojen työeläkejärjestelmän rahoitusvajeesta pitkällä aikavälillä, hän toteaa.
– Tärkein ajuri eläkeuudistukselle ovat nyt ja viime vuosikymmenellä syntyneet pienet ikäluokat. Tärkeintä on turvata työeläkkeiden rahoitus ja eläkkeiden riittävän taso, kun he ovat aikanaan työelämässä, Siimes sanoo.
Hän pitää hyvänä myös sitä, että neuvottelut säilyvät työmarkkinaosapuolten käsissä. Tämä eläkeuudistuksen ensimmäinen osa on Siimeksen mukaan kohdillaan.
Automaattiseen vakauttajaan liittyy vakava riski
Eläkeuudistuksen toisen osan muodostaa toimeksiannon tavoitteissa mainittu sääntöpohjainen vakautusjärjestelmä. Se on Siimeksen mukaan suuri tuntematon, joka voi pahimmillaan valjastaa eläketurvan paikkaamaan muun julkisen talouden alijäämiä ja kansantalouden kohtaamia shokkeja.
– Eläkeuudistuksen keinoksi lukittu sääntöpohjainen vakautusjärjestelmä voi tulla tarkoittamaan lähes mitä tahansa. Käytännössä kyse on kuitenkin pitkällä aikavälillä tapahtuvasta työeläkkeiden leikkaamisesta tavalla tai toisella, hän sanoo.
Sääntöpohjaiset vakauttajat ovat sopeutusmekanismeja, joilla pyritään vakauttamaan eläkejärjestelmän rahoitus ennalta määrättyjen sääntöjen avulla. Vakauttaja voisi leikata maksussa olevien työeläkkeiden indeksikorotuksia, työssäkäyville kertyviä eläkkeitä tai molempia.
– Vaihtoehtoisesti eläkkeiden rahoitusta voitaisiin toki sopeuttaa eläke-etuuksien leikkausten lisäksi myös nostamalla eläkemaksua. Se voi kuitenkin olla vaikeaa siksi, että maksun vakauttaminen on nyt asetettu yhdeksi toimeksiannon tavoitteista, sanoo Siimes.
Työeläkkeiden rahoituksessa on kolme liikkuvaa elementtiä: eläkemaksut, työeläkesijoituksille saatavat tuotot ja eläke-etuudet. Siimes pitäisikin yhtälön kaikki elementit pöydällä, kun eläkeuudistusta suunnitellaan.
– Sijoitustuottojen parantamiseen tähtäävä uudistus voi ratkaista ison osan sopeutustarpeesta. Koko ratkaisu se tuskin kuitenkaan on, koska sääntöpohjainen vakauttajakin on toimeksiannossa mukana, Siimes muistuttaa.
Hän näkee, että vakauttaja olisi toteutustavastaan riippumatta perustavanlaatuinen muutos suomalaisen työeläketurvan periaatteisiin.
– Sääntöpohjainen vakautusjärjestelmä olisi iso muutos suomalaisten etuusperusteiseen eläketurvaan, jossa työeläke on maksettu ansaitun suuruisena ja inflaatiolta suojattuna. Onko vakauttajan pitkän aikavälin vaikutusten arviointiin ja niitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun riittävästi aikaa, kun neuvottelutulos on määrä saavuttaa jo vuoden 2025 tammikuun loppuun mennessä, Siimes kysyy.
Hänen mielestään automaattisia vakauttajia pohdittaessa täytyy kiinnittää huomiota niiden sukupolvi- ja sukupuolivaikutuksiin pitkällä aikavälillä.
– Automatiikalla voi lopulta olla hyvin sattumanvaraisia vaikutuksia eri ikäluokkien väliseen tulonjakoon ja toimeentuloon eläkkeellä. Sääntöpohjainen vakauttaja rajoittaisi toteutuessaan myös eduskunnan päätösvaltaa työmarkkinajärjestöjen neuvotteluvallan ohella, toteaa Siimes.
