Parhaimmat työllistämisnäkymät ovat pankki-, rahoitus-, vakuutus ja kiinteistöalalla. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Työllistämisodotusten mukaan Suomen talous virkoaa vähitellen

Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava indeksi vuoden viimeiselle neljännekselle on +23 prosenttiyksikköä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämä merkitsee, että indeksi on parantunut yhden prosenttiyksikön edellisestä vuosineljänneksestä, mutta heikentynyt yhdeksän prosenttiyksikköä vuoden takaisesta.

ManpowerGroupin Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Minna-Stina Korpelan mukaan alavireisyydestä huolimatta Suomi sijoittuu EMEA-alueen (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) kärkijoukkoon, kaksi prosenttiyksikköä alueen keskiarvon yläpuolelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomen talous virkoaa vähitellen taantumasta. Vaikka elpymiseen liittyykin vielä paljon epävarmuutta, hidastuva inflaatio sekä kotitalouksien ostovoiman parantuminen tukevat yksityisen kulutuksen elpymistä. Tämän takia yritysten työllistymisaikeissa on jälleen tapahtunut pientä vahvistumista ja trendi tukee odotuksia talouden vaiheittaisesta elpymisestä, sanoo Korpela tiedotteessa.

Parhaimmat työllistämisnäkymät ovat pankki-, rahoitus-, vakuutus ja kiinteistöalalla, jonka työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on +53 prosenttiyksikköä.

Alueellisessa tarkastelussa rekrytointinäkymät ovat piristyneet Itä-Suomessa +13 (edellinen mittaus -2) ja Länsi-Suomessa +26 (+20). Pohjois-Suomessa näkymät ovat heikentyneet +20 (+25). Etelä-Suomessa +24 (+23) rekrytointien ennustetaan jatkuvan suunnilleen edellisen vuosineljänneksen tahtiin.

Työllistämisnäkymät loka-joulukuussa eri toimialoilla Suomessa:

• Pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala +53 (+52)
• Tietotekniikka +35 (+24)
• Kuljetus ja logistiikka +33 (+40)
• Terveydenhuolto ja biotieteet +29 (+20)
• Teollisuus +24 (+22)
• Energia-ala +20 (+23)
• Kuluttajatuotteet ja -palvelut +14 (+14)
• Muu +6 (+6)
• Viestintäpalvelut -29 (-15)

Haastattelut tehtiin ajalla 1.-31.7.2024. ManpowerGroupin työmarkkinabarometri on kattavin (40 340 työnantajaa 42 maassa), tulevaisuuteen katsova työllisyystutkimus, jota käytetään maailmanlaajuisesti. Suomessa tutkimukseen osallistui 510 työnantajaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS