Verkkouutiset

Arto Satonen Helsingissä 15. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Työministerin mukaan länsimainen järjestelmä on uhattuna

Euroopan tulee olla vahvempi ja yhtenäisempi, kun Venäjä ja Kiina haastavat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Arto Satonen (kok.) kirjoittaa Aamulehden Lukijalta-palstalla meidän elävän aikaa, jossa ”geopoliittiset mannerlaatat liikkuvat”.

Venäjä haastaa avoimesti kansainvälisiin sopimuksiin ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvan maailmanjärjestyksen ja Kiina mahdollistaa Venäjän sotimisen taloudellisesti lisäämällä maiden välistä kauppaa. Lisäksi Lähi-Idässä on riski konfliktin laajentumisesta.

– Kiina haastaa USA:ta maailman johtavana maana. Kiina on autoritäärinen maa, jossa taloudellinen valtakin kuuluu poliittisille eliitille ja kansalaisten oikeudet ovat heikot. Kiina myös uhittelee avoimesti Taiwanille. Venäjän ja Kiinan lisäksi globaalista etelästä löytyy muitakin merkittäviä maita, jotka haluavat haastaa länsimaisen järjestelmän. Tämä uhka on otettava vakavasti, Satonen painottaa.

Hän toteaa historian osoittaneen, että ainoastaan avoimeen demokratiaan perustuva järjestelmä kykenee takaamaan ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvät elinolot kansalaisille.

Satosen mukaan Yhdysvallat on jo presidentti Joe Bidenin hallinnon aikana pitänyt korkeaa tullimuuria Kiinalle, mutta Donald Trumpin varapresidenttiehdokas J.D. Vance on esittänyt tullimuuria myös Euroopan unionille.

– Viennistä riippuvaiselle Suomelle tämä olisi hankala asia.

– Kun toimintaympäristö vaikeutuu joka puolella, niin Euroopan on oltava vahvempi ja sisäisesti yhtenäisempi. Unkarin kaltaisille omaan maaliin potkijoille on näytettävä kaapin paikka. Euroopan unioni on taloudellinen jättiläinen, mutta sen on kyettävä jatkossa olemaan myös poliittinen jättiläinen, jotta se kykenee puolustamaan länsimaisia arvoja, Satonen näkee.

Taloudellinen sisään päin käpertyminen ei lopulta hyödytä ketään, mutta ministerin mukaan myös Euroopan unioni saattaa olla siihen pakotettu Venäjän aggressiivisen toiminnan, Kiinan sille antaman tuen ja USA:n mahdollisen uuden hallinnon toimien seurauksena.

– Euroopan unionin sisämarkkinoita on laajennettava ja syvennettävä, jotta Eurooppa voi paremmin pärjätä talousblokkien välisessä kilpailussa. Tämä on erityisen tärkeää Suomelle, koska viennistämme valtaosa suuntautuu EU-alueelle ja tässä maailmantilanteessa myös suurin kasvupotentiaali on EU:n sisämarkkinoilla, Satonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)