Mussalon satama Kotkassa 19. heinäkuuta 2024., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Työn tuottavuus oli viime vuonna alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2007

Yksityisen sektorin työn tuottavuus laski viime vuonna 0,3 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksityisen sektorin työn tuottavuus laski viime vuonna 0,3 prosenttia, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Työn tuottavuus laski johtuen siitä, että kiinteähintainen arvonlisäys pieneni tehtyjä työtunteja enemmän. Yksityisen sektorin arvonlisäys pieneni yhden prosentin ja työtunnit 0,8 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tilastokeskuksen mukaan muutos vaihtui miinusmerkkiseksi kesäkuun julkaisusta, koska kansantalouden tuottavuusmittarien laskennassa käytettyjä menetelmiä on muutettu. Suurin yksittäinen muutostekijä on kiinteistöalan toiminnan poistaminen laskennassa noteerattujen toimialojen tarkastelujoukosta.

Työn tuottavuus. Lähde: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen luvuissa huomionarvoista on, että kun käytetään yksityisen sektorin työn tuottavuudessa vuotta 2015 niin sanottuna indeksin lähtöpisteenä (luku 100), viime vuonna tuottavuus oli vain 5 indeksipistettä korkeammalla kuin kahdeksan vuotta aikaisemmin. Työn tuottavuus oli samalla indeksiluvulla mitattuna viime vuonna alhaisemmalla tasolla kuin huippuvuonna 2007.

– Mutta ihmeellisintä on, että teollisuudessa laskua on ollut jo 6 v. Käsittämätöntä!, kommentoi lukuja taloustieteen emeritusprofessori Matti Viren viestipalvelu X:ssä.

– Työpanoksen laadun vaikutus tuottavuuteen ponkaisi koronavuonna kasvuun, mutta on sittemmin kääntynyt laskuun, huomioi OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen viestipalvelu X:ssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)