Verokiila nousee aika ajoin julkiseen keskusteluun, kun puhutaan työn verotuksesta ja työnteon kannustimista.
Taloustieteilijä Markku Stenborg havainnollistaa viestipalvelu X:ssä verokiilaa, joka kuvaa työnantajan työvoimakustannusten ja työntekijän käteen jäävän nettopalkan välistä erotusta.
Stenborg käyttää esimerkkinä työntekijää, jonka bruttopalkka on 3 500 euroa kuukaudessa. Työnantajan sivukulut ovat esimerkissä noin 700 euroa, jolloin työn kokonaiskustannukset nousevat 4 200 euroon.
Kun työntekijän palkasta vähennetään 1 100 euroa veroja sekä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja, hänelle jää käteen 2 400 euroa. Verokiila on tällöin 1 800 euroa eli noin 43 prosenttia työn kokonaiskustannuksista.
Verokiila muodostuu työnantajan maksamista lakisääteisistä sosiaalivakuutusmaksuista sekä työntekijän tuloveroista ja veronluonteisista maksuista. Työnantajan sivukuluihin kuuluvat esimerkiksi työeläke-, sairausvakuutus-, työttömyysvakuutus- ja tapaturmavakuutusmaksut.
Stenborgin mukaan suuri verokiila heikentää työnteon kannustimia ja nostaa työnantajan kynnystä palkata työntekijöitä.
– Mitä leveämpi verokiila, sitä suurempi into työntekoon työntekijällä pitää olla, että haluaa ponnistaa, taloustieteilijä kirjoittaa.
Verokiila vaikuttaa Stenborgin mukaan myös palveluiden hintoihin, erityisesti työvoimavaltaisilla aloilla, kuten ravintoloissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä konsultoinnissa.
2
— Markku Stenborg 🏰 @ceafi.bsky.social (@markkuilmari) November 16, 2026
TA maksaa bruttopalkan lisäksi lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja: työeläke-, sairausvakuutus-, työttömyysvakuutus- ja tapaturmavakuutusmaksuja. Nämä eivät näy työntekijän palkkakuitissa, mutta nostavat työn hintaa samalla tavalla kuin veron nimellä kulkevat maksut.