Ihmisiä nousemassa bussin kyytiin Keskustorilla Tampereella. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Työttömiä työnhakijoita 24000, kaupunki ei löydä sataa bussikuskia

Kansanedustajan mielestä joutilaana olo palkitaan paremmin kuin työnteko.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tampereella joudutaan Ylen mukaan perumaan satoja vuoroja viikossa linja-autojen kuljettajapulan takia. Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti hämmästelee viestipalvelu X:ssä uutista.

– Tampereelle ei löydy sataa uutta bussikuskia, vaikka Pirkanmaalla oli kesäkuussa 24 000 työtöntä työnhakijaa? Kielii siitä, että Suomessa joutilaana olo palkitaan paremmin kuin työnteko. Tulonsiirrot leikkuriin ja verot alas, niin alkaa löytyä tekijöitä, Sammallahti kirjoittaa.

Kansanedustajalle vastataan viestiketjussa, että kuljettajapulaan saattaa vaikuttaa linja-auton ajokortin kalleus. Toinen kommentoija kirjoittaa, että useilla työttömillä työnhakijoilla ei ole kyseistä ajokorttia.

– Yhtiöt varmasti maksavat sen kortin, jos on pula tekijöistä, Sammallahti vastaa.

– Toivon, että jokainen 24 kuukautta työttömänä ollut keksisi mieluummin keinoja saada se vaadittava kortti kuin tekosyitä sille, miksei edes aio hakea koko duunia, hän jatkaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)