Työttömyyden kasvu yllättäen pysähtyi mutta lähinäkymät yhä huonoja

Työttömyysaste pysyi marraskuussa yllättäen samana kuin vuosi sitten, mutta pankkiekonomistit odottavat pysyvää käännettä parempaan vasta myöhemmin talouden piristyessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työttömyysaste oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan marraskuussa 8,2 prosenttia, mikä oli saman verran kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli 216 000.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus pitää työmarkkinoiden lukuja odotettua parempina. Hän kuitenkin muistuttaa, että työttömien määrä on kasvanut muutamassa vuodessa kymmenillä tuhansilla eikä nopeaa palautumista ole näköpiirissä.

– Työttömyys pysynee koholla vielä lähivuodet, Brotherus varoittaa Hypon tiedotteessa.

Danske Bankin ekonomistit Henna Mikkonen ja Pasi Kuoppamäki näkevät työmarkkinoilla tasaantumisen merkkejä.

– Tämä on toivottavasti viite siitä, että Suomen taloustilanteen heikkeneminen olisi pysähtymässä, he toteavat Danske Bankin tiedotteessa,.

Mikkonen ja Kuoppamäki odottavat kuitenkin työttömyysasteen nousevan vielä ensi vuonna 9,8 prosenttiin muun muassa julkisen sektorin irtisanomisten takia. Työttömyysaste kääntyy heidän mukaansa laskuun vasta vuotta 2017 kohden taloustilanteen hieman piristyessä.

Miesten työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 9,2 prosenttia ja naisten 7,2 prosenttia. Nuorten työttömyysaste laski vuodentakaisesta hiukan 17,5 prosenttiin.

Työllisiä oli 2,4 miljoonaa. Heidän määränsä supistui vuodentakaisesta 20 000:lla. Työllisyysaste heikkeni hiukan 66,9 prosenttiin. Mikkosen ja Kuoppamäen mielestä hallituksen esittämä 72 prosentin tavoite on erittäin haasteellinen talouden nykyisillä kasvunäkymillä.

Työvoiman ulkopuolella olevien määrä kasvoi marraskuussa vuodentakaisesta 28 000:lla 1,49 miljoonaan. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 151 000, mikä oli 5 000 vuodentakaista vähemmän.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 342 000 työtöntä työnhakijaa. Heistä oli yli vuoden ollut työttöminä 94 000, mikä oli 21 prosenttia vuodentakaista enemmän.

Brotherus pitää pitkäaikaistyöttömyyttä huolestuttavan korkeana. Ihmiset tulisi hän mielestään saada ripeästi töihin, ja pitkäaikaistyöttömyys syrjäytymisineen pitäisi pysäyttää.

– Ainakaan Suomen ei itse pidä heittää itse kapuloita rattaisiin. Ensi vuoden talousnäkymien yksi keskeinen riski on riitaisa työmarkkinakehitys: lakkoja ja työnsulkuja ei Suomi nyt kaipaa, Brotherus painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)