Valtiovarainministeriön julkisen talouden ohjausjärjestelmän kehittämistä koskeva raportti on herättänyt vasemmistopuolueet syyttämään virkamiehiä politisoitumisesta.
Kansanedustaja, kokoomuksen valtiovarainvaliokuntaryhmän vastaava Timo Heinonen on huolissaan vasemmiston veronkiristysvimmasta.
– Suomi on Venäjän hyökkäyksen jälkeen käytännössä saari, eikä meillä ole mittavia luonnonvaroja. Kiristämällä veroruuvia edelleen, tappaisimme senkin kituliaan kasvun, mitä meillä nyt on. Suomessa pitäisi päinvastoin parantaa yritysten toimintaympäristöä, hän vaatii.
Vasemmistopuolueet ovat ehdottaneet tulosopeutusta, eli veronkiristyksiä sekä verottamisen sisällyttämistä valtion budjettikehyksiin. Valtiovarainministeriön mukaan veronkiristyksille ei ole merkittävästi varaa, eikä sen mukaan verotusta pitäisi sisällyttää budjettikehyksiin.
– Vaatimukset veronkiristyksistä tulevat samoilta tahoilta kuin vaatimuksen verojen sisällyttämisestä budjettikehyksiin. Vasemmisto voisi kuunnella tässä virkavastuulla tehtyjä suosituksia. Poikkeuksellisen kireä verottaminen on onnistunut Suomessa tähänkin saakka. Kokoomuksen linja on selvä. Verot eivät kehyksessä ole, eivätkä sinne tule, Heinonen sanoo.
Hänen mukaansa vasemmiston tulosopeutus on tarkoittanut pistemäisiä ideologisin perustein tehtyjä, mutta valtion kassan kannalta täysin mitättömiä uusia veroja.
– On tiedossa, että istuvan hallituksen verohankkeet ovat jo aiheuttaneet pääomien pakenemista Suomesta. Jos tämä on (Sanna) Marinin (sd.) kasvupolitiikkaa, jolla on tarkoitus taittaa velkaantuminen, meillä taitaa olla eri suunta, Heinonen sanoo.
– Paras tapa kasvattaa sekä valtion, että ihmisten tuloja olisi työllisyyden vahvistaminen. Tulevan hallituksen on välttämätöntä parantaa työllistämisen ja työn vastaanottamisen kannustimia siten, että julkinen talous vahvistuu. Kaikkia ei voi valtiolle palkata, Heinonen sanoo.
Hänen mukaansa julkisessa taloudessa tulisi keskittyä nyt hillitsemään menojen kasvua.
– Julkiset menot ovat tänä vuonna 145 miljardia euroa, josta ne ovat kasvamassa yli seitsemällä miljardilla ensi vuoteen. On naurettavaa liioittelua väittää, että menojen kasvun hillitseminen seitsemästä kuuteen miljardiin euroon romuttaisi julkiset palvelut. Menojen kasvu tulee saada hidastettua tulojen kasvun tasolle, Heinonen sanoo.
– Demareiden mielestä julkisten menojen kasvun hillitseminen on typerää politiikkaa. Suurinta typeryyttä olisi jatkaa demareiden loputtoman velkaantumisen politiikkaa, joka tutkijoiden mukaan johtaa haaksirikkoon. Luulin, että demarit kannattavat hyvinvointipalveluiden säilyttämistä, hän jatkaa.