Britanniassa varoitetaan yhä kasvavasta sähkökatkosten riskistä lähivuosien aikana.
Taustalla on Hinkley Point C -voimalaitokseen liittyvät viivästykset. Hankkeen kustannuksiksi arvioitiin vuonna 2016 noin 18 miljardia puntaa eli 21 miljardia euroa. Tällä hetkellä hintalappu on jo yli 54 miljardia euroa.
Ranskalainen energiayhtiö EDF toimittaa laitokseen kaksi 1 600 megawatin ydinreaktoria. Britannian kokonaistuotannon kannalta haasteena on, että monia vanhoja ydinreaktoreita ollaan sulkemassa lähivuosien aikana. Puhtaan energian kysyntä on samalla lisääntynyt voimakkaasti maan tavoittelemien päästövähennysten vuoksi.
Telegraph-lehden mukaan tuore analyysi osoittaa, että maan energiantarve ylittää huippuhetkinä 7,5 gigawatin kapasiteetin vuoteen 2028 mennessä. Puuttuva tuotanto vastaa yli seitsemän miljoonan kotitalouden kulutusta.
Britannia sulkee lisäksi viimeisen hiilivoimalansa kuluvan vuoden aikana. Kaksi vanhaa ydinvoimalaa poistetaan käytöstä maaliskuussa 2026 ja kaksi muuta maaliskuussa 2028.
Sähköautojen ja lämpöpumppujen kaltaisen teknologian yleistyminen lisää ennusteiden mukaan sähkönkulutusta voimakkaasti lähivuosien aikana.