Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskuuroja esiintyy perjantaina päivällä yleisesti maan länsiosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. LEHTIKUVA/HARRI KIISKINEN

Ukkoskuurot voivat aiheuttaa vahinkoja lähipäivinä

Erityisesti taajamatulvien riski on selvästi kohonnut perjantaina ja lauantaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomeen saapuu lännestä vuodenaikaan nähden lämmintä ja kosteaa ilmaa perjantaina.

Ukkoskuuroja esiintyy perjantaina päivällä yleisesti maan länsiosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Vahingot syntyvät suurimmaksi osaksi rankkasateiden aiheuttamista taajamatulvista.

Iltapäivällä ja alkuillasta on pieni mahdollisuus, että sisämaassa voi esiintyä myös voimakkaita ukkospuuskia ja suuria rakeita. Säärintama runsaine sateineen liikkuu yön aikana idemmäksi. Taajamatulvien riski jatkuu yölläkin.

Lauantaina päivällä ukkoskuuroja voi ehtiä muodostua itärajan läheisyydessä ennen kuin ukkosille otollisin alue siirtyy Venäjälle. Näihin ukkoskuuroihin voi liittyä myös voimakkaita ukkospuuskia.

Lisäksi lauantaina päivällä hidasliikkeiset ukkoskuurot Etelä-Pohjanmaan suunnalla voivat aiheuttaa taajamatulvia.

– Venetsialaisia viettävien kannattaa paikoin varautua venetsialaisiin olosuhteisiin, eli kumisaappaille on ajoittain käyttöä. Ulkona liikkuvien kannattaa muutenkin viikonloppuna seurata säännöllisesti säävaroituksia ja säätutkaa, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)