Venäjän asevoimien johdon on kerrottu huolestuneen Ukrainan viimeaikaisista rakettihyökkäyksistä Yhdysvaltain toimittamilla HIMARS-asejärjestelmillä.
Täsmäraketit pystyvät ammusversiosta riippuen iskemään 60–500 kilometrin päähän. Ukrainalle on tiettävästi toimitettu tähän mennessä 60–80 kilometrin päähän yltäviä raketteja.
Hyökkääjä on menettänyt viimeisten kahden viikon aikana yli kymmenen suurta asevarastoa rintamalinjan tuntumassa. Ukraina on tuhonnut myös polttoainevarikkoja ja komentokeskuksia. Hersonin alueella 20. kaartin motorisoitu divisoona menetti neljä everstiä eli käytännössä kaikki ylimmät johtajansa yhdessä iskussa.
Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on painottanut, että Venäjän väitteistä huolimatta kaikki tähän mennessä toimitetut HIMARS-asejärjestelmät ovat toimintakunnossa. Niillä on ammuttu pääasiassa öisin hyökkääjän lennokkien ja vastaiskujen välttämiseksi.
Ilmatorjunnan välttämiseksi joukot laukaisevat ensin raketteja BM-27 Uragan- tai BM-21 Grad -asejärjestelmillä ja heti perään HIMARSeja tai OTR-21 Totška -ohjuksia. Kohteiden suuren määrän vuoksi Venäjän ilmapuolustus ei pysty tunnistamaan täsmäraketteja tai tuhoamaan niitä kesken lennon.
King’s Collegen sotilasasiantuntija Rob Lee kertoo vahvistaneensa uuden taktiikan kahdesta eri venäläislähteestä. Hän huomauttaa, että vanhat Totška-ohjukset ovat olleet sen myötä huomattavasti aiempaa tehokkaampia.
2 Russian accounts confirm what I presumed that Ukraine launches Uragan or Grad MLRS and then launches HIMARS or Tochka-U to make it more difficult for Russian air defenses to counter them. It is no coincidence that Tochka-U have been more effective since Ukraine received HIMARS. pic.twitter.com/cJWuOreaGw
— Rob Lee (@RALee85) July 11, 2022