Ukraina on muuttanut suunnitelmaansa, arvioi kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) blogissaan.
– Kesäkuussa keskusteluja käytiin vielä kymmenkohtaisesta Ukrainan rauhansuunnitelmasta, mutta nyt askelmerkit ovat vähentyneet neljään. Rauhansuunnitelmasta onkin tullut voitonsuunnitelma, Heinonen kirjoittaa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kertonut esittelevänsä suunnitelman Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin lisäksi presidenttiehdokkaille Kamala Harrisille ja Donald Trumpille.
Zelenskyin mukaan suunnitelma on ”voimakas paketti”, jonka tavoitteena on pakottaa Venäjä lopettamaan sota.
– Tässä lienee kyse ainakin osittain Yhdysvaltain ja Iso-Britannian valmistelemasta luvasta antaa iskeä heiltä saaduin asein syvemmälle Venäjän maaperälle, Heinonen arvioi.
– Jollain tavalla tässä on kyse varmasti Venäjän ajamisesta tietynlaiseen rakoon, missä se joutuisi lukuisista eri syistä pohtimaan tilannetta uudelleen.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan vaati hiljattain, että Venäjän tulee palauttaa Krimin niemimaan Ukrainalle.
– Vaikea uskoa, että Erdoğan olisi tehnyt tätä avausta ilman Yhdysvaltain roolia tässäkin? Tämä voi olla yksi osa sitä tavoitetta, että sotilaallisen tilanteen, mukaan lukien Kurskin, lisäksi kyse on poliittisesti hankalan tilanteen rakentamisesta, niin että Venäjä pakotettaisiin rauhanneuvotteluihin, Heinonen kirjoittaa.
– Mitä rauha sitten Ukrainan osalta tarkoittaisi? Keskeisintä tässä on lopulta se, että rauha on sellainen, että Ukraina voi sen hyväksyä.