Kiovalaiset polvistuvat pääkaupungin kadulla ohi menevän sotilaan hautajaissaaton edessä. AFP / LEHTIKUVA / TETIANA DZHAFAROVA

”Ukraina olisi jaettu, demoralisoitu ja autioitunut”

Lännen epäröinti uhkaa Timothy Garton Ashin mukaan syöstä maailman pahuuden kierteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sodassa molemmat osapuolet eivät koskaan voi voittaa – siksi Euroopassa parhaillaan käytävän sodan voittaa joko Ukraina tai Venäjä, Oxfordin yliopiston historian professori Timothy Garton Ash kirjoittaa European Council on Foreign Affairs -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

Hän muistuttaa esimerkiksi Ukrainan entisen ulkoministerin Dmytro Kuleban varoittaneen, että ellei käännettä tapahdu, Ukraina on häviämässä sodan. Tämä on hänen mukaansa kuitenkin vielä vältettävissä edellyttäen, että länsi antaa riittävän vahvan tuen Venäjän asevoimien etenemisen pysäyttämiseen ja sitoutuu laajamittaiseen investointiohjelmaan Ukrainan talouden jälleenrakentamiseksi. Se, että näin tapahtuisi, mahdollistaisi myös maan vakaan, Eurooppa-myönteisen politiikan ja uudistusten jatkumisen, mikä tasoittaisi tietä Euroopan unionin ja Naton jäsenyyteen.

Vaikka Ukrainan voitto ei olisi täydellinen, se olisi joka tapauksessa voitto, kun taas Venäjä joutuisi kärsimään historiallisen tappion. Näin ilmeisesti ajattelisi myös suurin osa ukrainalaisista, sillä Kiovan kansainvälisen sosiologian instituutin (KIIS) äskettäisen kyselyn valossa 64 prosenttia vastaajista hyväksyisi alueluovutukset – vastahakoisesti toki – jos ne varmistaisivat maan taloudellisen jälleenrakentamisen sekä jäsenyyden EU:ssa ja Natossa. Edellisessä kyselyssä vastaava luku oli 47 prosenttia, joten suhtautumisessa mahdollisiin aluemenetyksiin näyttää tapahtuneen selvä muutos.

Tähän lopputulokseen pääseminen edellyttäisi kuitenkin Garton Ashin mukaan eurooppalaisista valtioista muodostettavan halukkaiden koalition antamia turvatakuita, jollaisten veroisia ei aiemmin ole nähty.

– Eurooppalaiset johtajat ymmärtävät tämän yhä paremmin, mutta demokraattinen politiikka useimmissa Euroopan maissa on kaukana siitä, että se antaisi heille mandaatin tehdä niin, hän toteaa.

Jotta tarvittava koalitio Ukrainan tueksi voitaisiin muodostaa, kansalaisille onkin hänen mukaansa selitettävä, millaisia hirvittäviä seurauksia Venäjän voitolla olisi Ukrainalle, Euroopalle, Yhdysvalloille ja maailmanrauhalle.

– Ukraina olisi lyöty, jaettu, demoralisoitu ja autioitunut. Rahaa maan jälleenrakentamiseen ei tulisi, vaan uusi aalto ihmisiä pakenisi maasta. Politiikka muuttuisi repiväksi, ja sen suuntaus olisi vahvasti länsivastainen. Venäjän disinformaatiolle ja poliittiselle epävakauttamiselle avautuisi uusia mahdollisuuksia. Uudistukset ja edistyminen kohti EU-jäsenyyttä pysähtyisivät, hän sanoo.

Olisi hänen mukaansa myös äärimmäisen naiivia kuvitella, että Vladimir Putinin Venäjä tyytyisi Ukrainan alistamiseen.

– Kun Naton suunnittelijat sanovat, että meidän pitää olla valmiita Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen Naton alueelle vuoteen 2029 mennessä, kyse ei ole vain kauhutarinoista puolustusbudjettien kasvattamiseksi, hän painottaa.

Venäjän voiton jälkeisessä uudessa maailmanjärjestyksessä sota ja alueliitokset olisivat hänen mukaansa muuttuneet täysin hyväksyttäviksi politiikan välineiksi Kremlin toteuttamien salamurhien, sabotaasin, disinformaation ja muiden yhä häikäilemättömämpien hybridikeinojen ohella. Uudessa turvattomammassa maailmassa myös ydinaseiden hallitsematon leviämien olisi enää ajan kysymys.

– Johtopäätös on selkeä ja masentavan tuttu: Euroopan demokratioiden haluttomuus maksaa kova hinta nyt tarkoittaisi sitä, että myöhemmin koko maailman maksettavaksi lankeaa sitäkin isompi lasku, hän kiteyttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)