Merisodankäynnin asiantuntija H. I. Sutton raportoi sivustollaan Ukrainan uudesta meridroonista.
Havainto perustuu Ukrainan merivoimien komentajan, vara-amiraali Oleksiy Neizhpapan julkaisemaan videoon. Videolla drooni iskee Venäjän miehittämiin kaasunporauslauttoihin Mustallamerellä. Sutton huomauttaa, että näistä kaasunporauslautoista on taisteltu aiemminkin.
Uuden droonin isku oli ilmeisen onnistunut, sillä videolla on näkyvissä, miten lautta liekehtii droonin osuttua siihen.
Kyseistä meridroonia ei ole aikaisemmin nähty julkisuudessa. Sen merkittävin ominaisuus vaikuttaa olevan, että se pystyy kantamaan mukanaan lentäviä FPV-kamikazedrooneja, toimien eräänlaisena emoaluksena.
Rakenteltaan drooni on melko poikkeuksellinen kolmiosainen trimaraani suurilla reunarungoilla varustettuna. Aluksen etuosassa on kolme räjähdesytytintä, kun taas takaosa on suuren pressun peittämä. Sutton arvelee, että pressun tarkoitus on pienentää droonin infrapunajälkeä.
Sutton panee merkille, että videolla drooni vaikuttaa kuitenkin peruuttavan kaasunporauslauttaan.
– Tämä viittaa mahdollisesti uudenlaiseen taistelukärkeen, Sutton pohtii.
Ukraina on hyödyntänyt Mustallamerellä jo pitkään erilaisia itse kehitettyjä meridrooneja. Tositoimissa on nähty muun muassa ilmatorjuntaohjuksilla varustettuja drooni sekä mysteeridrooni, joka on rakennettu vesiskootterin rungosta.
The Ukrainian Armed Forces attacked on Russian-controlled gas platforms in the Black Sea
Ukraine’s Navy released footage showing maritime and aerial drones targeting the gas platforms under Russian control. It is claimed that the strike hit observation system points used by the… pic.twitter.com/JDjJWtWkgA
— ASTRA (@ASTRA_PRESS) December 7, 2024