Keskusteltaessa siitä, kuinka Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaa saataisiin päättymään, toistuu amerikkalaisprofessori Dan Altmanin mukaan tyypillisesti kaksi näkökulmaa. Toiset esittävät, että Ukrainan pitäisi tehdä myönnytyksiä Venäjälle, toiset taas katsovat, että Ukrainaa olisi autettava saavuttamaan voitto taistelukentällä.
– Molemmissa lähestymistavoissa aivan oikein tunnustetaan, että neuvottelut olisivat hyödyttömiä siihen saakka, kunnes muuttuvat olosuhteet pakottavat toisen osapuolen hyväksymään sellaiset rauhanehdot, jotka se tällä hetkellä torjuu, Georgian osavaltion yliopistossa työskentelevä Altman kirjoittaa Foreign Affairs -lehdessä.
Hänen mielestään kumpikaan lähestymistapa ei tarjoa uskottavaa polkua kestävään rauhaan, vaan olennaista olisi saada Vladimir Putinin hallinto pelkäämään sodan pitkittymistä.
– Sodan lopettamiseksi on muutettava Moskovan oletuksia siitä, miten sen sotatoimet sujuvat kolmen, viiden tai jopa kahdeksan vuoden kuluttua. Venäjän johtajien vallitseviin käsityksiin vaikuttamisen pitäisi olla länsimaisen strategian ensisijainen tavoite. Mitään ihmelääkettä, joka välittömästi muuttaisi nämä odotukset, ei toki ole, mutta venäläisten optimismin murentamiseksi voidaan tehdä enemmän, Altman sanoo.
Altman pitää ilmeisenä, että Putinin hallinto uskoo kykenevänsä jatkamaan sotaa niin kauan, että Ukrainan puolustustahto ja lännen valmius tukea Ukrainaa murtuvat. Koska Kremlissä arvioidaan lännen tuen hiipuvan ensin, olennaisinta olisi nyt Altmanin mielestä todistaa, että niin ei tapahdu.
Ensimmäinen keino on hänen mukaansa se, että läntiset johtajat sitoutuvat eskalaation riskistä huolimatta yhä selväsanaisemmin seisomaan Ukrainan rinnalla ja varmistamaan, että Venäjä ei hyökkäyssotaansa voita. Näin on menetellyt esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron avaamalla keskustelun läntisten joukkojen lähettämisestä Ukrainaan.
– Toiseksi lännen johtajat voivat ilmaista päättäväisyyttään jatkamalla Ukrainan aseistamista. Jos tämä tuki on riittävän kallista ja riskialtista, se sekä viestittää päättäväisyydestä Venäjälle että kallistaa sotilaallisia voimasuhteita Ukrainan hyväksi, Altman sanoo.
Tähän mennessä on käynyt hänen mukaansa selväksi, että Ukrainan aseistaminen ei merkittävästi lisää riskiä sodan eskaloitumisesta Venäjän ja Naton väliseksi.
Kolmas ja tärkein tapa vaikuttaa Kremlin ajatteluun ja pakottaa se neuvottelupöytään on Altmanin mielestä se, että Yhdysvallat ja Eurooppa lisäävät näkyvästi investointejaan ase- ja ampumatarviketuotantonsa laajentamiseen vuosia kestävän sodan varalle.
– Uudet tehtaat, tuotannon lisääminen, pitkäaikaiset tilaukset ja monivuotinen suunnittelu viestittävät pysyvyyttä tavalla, johon pelkät sanat eivät riitä. General Dynamicsin uuden 155 millimetrin kranaatteja valmistavan tehtaan äskettäinen avaaminen Teksasissa on askel oikeaan suuntaan ja esimerkki politiikasta, jolla voi olla todellista vaikutusta, Altman toteaa.
Hän muistuttaa Naton jäsenmaiden talouksien kokonaisvolyymin olevan kymmeniä kertoja suurempi kuin Venäjän. Tämä tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että Nato voi saavuttaa ja lopulta ylittää Venäjän ase- ja ampumatarviketuotannon hyväksyttävissä olevin kustannuksin.
– Ukraina voi voittaa vain, jos Venäjän johtajat huolestuvat siitä, miten sota tulevina vuosina etenee. Lännen on siis investoitava ase- ja ampumatarviketuotantoonsa niin paljon, että Moskovassa itää pelko.
