Ukrainaa uhkaa maksukyvyttömyys, mikäli maa ei onnistu sopimaan velkojen uudelleenjärjestelystä velkojien kanssa.
Maan merkittäviltä velkojilta saama maksutauko loppuu elokuun alussa. Mikäli Ukraina ei saa jatkettua maksutaukoa tai sovittua velkojen hoitamista muulla tavoin, voi maa joutua merkittäviin ongelmiin, kertoo The Economist.
Ukrainan bruttokansantuote on jopa neljäsosan pienempi verrattuna Venäjän täysimittaista hyökkäystä edeltäneeseen aikaan.
Maa on saanut merkittävää aseapua länsimailta ja joitain korvamerkittyjä varoja. Kuitenkaan merkittävää suoraa rahallista tukea Ukrainalle ei ole annettu.
Mikäli Ukraina joutuisi nyt aloittamaan velkojensa takaisinmaksun, olisi velanhoito maan budjetin toiseksi suurin kuluerä asevoimien jälkeen.
Jos maa joutuu julistautumaan maksukyvyttömäksi, voi rahan saaminen jälleenrakennusta varten osoittautua huomattavan vaikeaksi. Ukraina on ehdottanut velkojille, että 60 prosenttia maan velkojen markkina-arvosta annettaisiin anteeksi. Velkojien mukaan 22 prosenttia maan velasta on mahdollista leikata.
Ukraina voi myös yrittää neuvotella pidempää maksutaukoa veloilleen. Maan velkatilanteeseen vaikuttaa myös yksityisten lainoittajien arviot länsimaiden halusta tukea Ukrainaa tulevaisuudessa. Mikäli länsimaiden tuki näyttää horjuvalta, laskee lainoittajien halu antaa Ukrainalle lisärahoitusta tai maksuvapaata.