Ukrainalaiset ”patrioottihuijarit” ovat keksineet uuden tavan häiriköidä venäläisiä. Uutiskanava Mash kertoo ja esittää kuvakaappauksia, joiden mukaan Ukrainasta on lähetetty rahaa venäläisille yksityishenkilöille ja lisätty lähetyksen kommenttikenttään kiitollisuutta pursuvia lauseita ”Ukrainan asevoimien tukemisesta”.
Tarkoituksena on erehdyttää venäläisiä pelkäämään rikostutkinnan kohteeksi joutumista. Mash-kanavan mukaan rahalähetyksen ja tukikiitosten jälkeen venäläisiä vastaanottajia uhataankin seuraavaksi sillä, että kuvakaappaukset lähetetään Venäjän sisäisen turvallisuuden palvelu FSB:lle.
Pelote voi olla väkevä, sillä esimerkiksi elokuussa Yhdysvalloissa asuva Venäjän ja USA:n kaksoiskansalainen tuomittiin viime syksynä Venäjällä 12 vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta, sillä hän oli paljon ennen Venäjän-matkaansa lahjoittanut Ukrainalle 51 dollaria.
Ukrainassa on toiminut kansainvälistä runsaasti järjestäytynyttä huijausrikollisuutta huijauspuhelukeskuksineen jo kauan ennen Venäjän hyökkäystä. Esimerkiksi vuonna 2020 satojen työntekijöiden kansainvälinen sijoitushuijausfirman pääkonttori onnistuttiin jäljittämään Kiovaan. Osa näistä huijaustoimistoista on käyttänyt patrioottisia motiiveja myös paikallisissa rekrytointi-ilmoituksissaan.
Aiemmin esimerkiksi riippumaton venäläinen uutissivusto Mediazona on kertonut, että huijarien yleisenä menetelmänä on ollut huijata uhreilta rahaa esimerkiksi esiintymällä pankkivirkailijoina. Sitten heille neuvottu, miten rahat voi saada takaisin. Huijarit ovat syyttäneet rahanmenetyksestä ukrainalaisia tai ainakin Ukrainan tukijoita, jotka työskentelevät pankissa ja ovat esimerkiksi saattaneet piiloutua Venäjän asevoimien värväystoimistoon. Usein uhrit on saatu uskomaan, että heidät rekrytoidaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n erityistehtävälle. Näin huijausten uhrit on saatu toteuttamaan tuhopolttoja pankkeihin, värvärystoimistoihin ja posteihin.
Nyt uudeksi keinoksi valikoimaan vaikuttaisi nousevan mielivaltaiseksi tunnetulla FSB:lla pelottelu.