Venäjän ja Ukrainan historiaan erikoistunut saksalaistutkija, tohtori Andreas Umland kirjoittaa ukrainalaisjulkaisu Zaxidissa, että Ukrainan näkökulmasta Venäjän nyt käymä hyökkäyssota on sekä liian tyypillinen että epätavanomainen, jotta se voitaisiin päättää yksinkertaisilla neuvotteluilla.
– Venäjän sodan tyypillinen piirre on, että se sopii Moskovan historialliseen toimintatapaan naapurimaidensa kanssa. Epätyypillinen piirre taas on, että kyse ei ole ainoastaan Ukrainan alueista, vaan venäläisestä identiteetistä.
Umland huomauttaa, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun Venäjä hyökkää ukrainalaisia tai naapurimaataan vastaan. Nopea ja vakaa rauha on mahdoton, eikä siihen usko kukaan ukrainalainen tai itäeurooppalainen.
– Ukrainalaiset tietävät hyvin omastaan ja naapureidensa historiasta, ettei venäläisiin voi luottaa. Niin kauan kuin Venäjä on nykymuodossaan olemassa, se ei käy rehellisiä neuvotteluita eikä allekirjoita mitään kestävää rauhansopimusta.
Venäjä on imperialistinen demokratianakin
Umland korostaa, että ”Venäjän valtioperinteessä imperiaalinen periaate on liian vahva, jotta se voisi mahdollistaa merkityksellistä ja kestävää tulitaukoa.”
– Se myös kestää Venäjän poliittisen järjestelmän demokraattisen muutoksen. Näin kävi esimerkiksi lyhyiden tasavaltalaiskausien aikana helmi-lokakuussa 1917 ja 1990-luvulla.
Umlandin mukaan historiallisen Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton alueella tarkkailijat, poliitikot, diplomaatit ja kommentoijat ymmärtävät, ettei Venäjän Ukrainaa vastaan käymä sota ole pelkkä Vladimir Putin pakkomielle.
– Kyseessä on viimeisin vaihe pitkässä vuosisatoja kestäneessä venäläisessä hybridi- ja tavanomaisen sodankäynnin historiassa.
Ukrainalaiset ja muut Venäjän imperiumin alistamat kansat ovat kokeneet historiansa aikana samanlaisia invaasioita.
– ”Erikoisoperaatiot” ja ”puhdistukset” kukistivat tai joskus peräti kokonaan tuhosivat paikalliset itsenäisyyttä ajaneet liikkeet ja pakotti alistumaan Moskovalle.
Samoin Keski- ja Itä-Euroopassa on varsin tuttua se, että Venäjä perustelee toimintaansa naapurimaidensa hallitusten ”fasistisuudella”.
Näin teki esimerkiksi Venäjän 14. armeija 30 vuotta sitten kesällä 1992, kun se toteutti sotilaallisen väliintulon Moldovassa.
– Tuolloinen 14. armeijan komentaja, nykyinen evp-kenraali Aleksandr Lebed perusteli laitonta interventiotaan toiseen maahan samanlaisella valheella kuin Putin omaansa 2022. Lebed sanoi lehdistötilaisuudessa, että nuoren Moldovan tasavallan hallitus käyttäytyi pahemmin kuin Saksan SS-joukot 50 vuotta sitten. Venäjän armeijan avoin väliintulo varmisti Moldovan jaon.
Kuvaavaa on, että Venäjä ei vastoin aiempia lupauksiaan vetäytynytkään Moldovasta vuoden 1994 jälkeen, vaikka Moldova lisäsi puolueettomuuden takaavan ja Nato-jäsenyyden poissulkevan 11. artiklan perustuslakiinsa.
Samaten kuvaava on, että tämä tapahtui vuosina 1992–1994, jolloin Venäjällä vallitsi ”suhteellisen länsimielinen ja liberaali kausi, jolloin Vladimir Putin oli poliittinen merkityksettömyys Pietarissa”.
– Keski- ja Itä-Euroopan näkökulmasta ei ole väliä pysyykö nykyinen Venäjän presidentti vallassa vai ei. Samaten ei ole väliä sillä, onko Venäjän hallinto demokraattinen, totalitaarinen, monarkia, oligarkia tai mikä tahansa. Moskovan laajentumishalu todennäköisesti jatkuu.
Umland myöntää, että ”moni länsianalyytikko hylkäisi tällaisen etnohistoriallisen determinismin [lainalaisuuden] epätieteellisenä”.
– Mutta tämä synkkä arvio on laajasti levinnyt Venäjän federaation naapurimaissa ja osittain sen omien kansalaistenkin joukossa, hän huomauttaa.
Aselepo on Venäjälle vain väline uuteen sotaan
Umland toteaa, että historian kokemusten perusteella koko entisen itäblokin alueella ”halu saavuttaa aselepo Moskovan kanssa vaikuttaa epästrategiselta, jollei suorastaan järjettömältä.”
– Toki Putin ja hänen sisäpiirinsä tai heidän seuraajansa päättävät jossain vaiheessa aloittaa poliitisen dialogin ja näennäisesti aloittavat neuvottelut. Kreml saattaa olla jopa kiinnostunut allekirjoittamaan aseleposopimuksen ja pyrkiä rakentamaan luottamusta.
Umland painottaa, että tällainen käytös olisi Venäjältä kuitenkin vain välineellistä.
– Se olisi ainoastaan väliaikainen taktinen vetäytyminen, joukkojen uudelleen ryhmittäminen ja aseistaminen. Myöhemmin Moskova ylittäisi rajan uudelleen uudella voimalla. Jos tarpeellista, Kreml tekee sen sotavoimin ja siviiliväestöön kohdistetulla joukkoterrorilla.
Venäläiseen identiteettiin eivät ukrainalaiset kuulu
Venäjän hyökkäyksen julmuus ja ehdottomuus taas liittyy sodan epätyypilliseen piirteseen eli venäläiseen identiteettiin.
– Enemmistö valtavirran venäläisnationalismista ei tunnusta ukrainalaista identiteettiä, kulttuuria ja kieltä aidosti kansallisiksi. Nämä ovat sille paikallista kansanperinnettä, jotka eivät ole verrannollisia venäläisyyteen ja sen kulttuuriin.
Umland mainitsee, ettei tämä halveksunta liity ainoastaan Moskovan ylimielisyyteen.
– Se myös ilmentää venäläisten alemmuuskompleksia, jota se tuntee ukrainalaisia eli vanhempaa, kristillisempää, ortodoksisempaa ja selvästi tarkemmin määritellympää eurooppalaisempaa itäslaavilaista ”veljeskansaa” kohtaan.
Umlandin mukaan ”tässä Venäjän eliitin ja väestön merkittävässä määrin jakamassa ajattelussa ukrainalaisella kansallismielisyydellä ja valtiolla ei ole oikeutta olemassaoloon”.
– Jopa näiden sietämistä pidetään Venäjällä rienaavana. Venäläiset kutsuvat Ukrainaa sen länsiosia lukuun ottamatta Vähä-Venäjäksi (Malorossija) ja Uudeksi-Venäjäksi (Novorossija). Täten Moskovan sotaa Ukrainassa ei voida nähdä aidoksi sodaksi. Se on erikoisoperaatio Suur-Venäjän alueella.
Umlandin mukaan on selvää, että vaikka Venäjän ukrainofobia ei ole natsien antisemitismin tasolla, ”Moskovan lopullinen tavoite on kansanmurhaan pyrkivä ja jättää vähän tilaa kompromissille”:
– Vaikka Ukraina suostuisi lopettamaan sodan merkittäviä aluemenetyksiä vastaan, epäselvää on millainen kompromissi Venäjän kanssa saavutettaisiin. On todennäköistä, että Ukrainan tulisi alistua laajoihin venäläisvaatimuksiin, kuten pahamaineisissa Minskin sopimuksissa vuonsina 2014–2015.
Puolalaisten ja suomalaisten kokemukset opettavat
Umland kirjoittaa, että Kreml ainoastaan hyötyisi sodan lopettamisesta nyt. Venäjä saisi aikaa valmistella armeijaansa, talouttaan ja kansaansa uuteen hyökkäykseen.
– Rauhansopimus tällä hetkellä olisi jyrkässä ristiriidassa Ukrainan historiallisen muistin, vertailuhavaintojen ja strategisen kulttuurin kanssa.
Umland huomauttaa, ettei kyse ole ainoastaan ukrainalaisten historiallisista kokemuksista.
– Ukrainalaisten ja muiden entisten neuvostokansojen (sekä myös sellaisten kansojen kuin puolalaisten ja suomalaisten) kokemukset Moskovan imperialismista ovat antaneet katkeria opetuksia. Ne ohjeistavat ukrainalaisia odottamaan Venäjän tappiota ennen vakavien neuvotteluiden aloittamista Kremlin kanssa.
