Venäjän Ukrainaa vastaan käymän avoimen hyökkäyssodan alkamisesta tulee helmikuussa kuluneeksi vuosi. Se, että Ukrainan asevoimien suorituskyky ja kansan puolustustahto ovat ylittäneet odotukset, olisi amerikkalaisprofessori Andrew Michtan mielestä juhlan aihe.
Hän pitää selvänä, että Ukraina jatkaa taisteluaan. Lähes yhtä ilmeistä on kuitenkin se, että Vladimir Putin kumppaneineen ponnistelee entistä kiihkeämmin saavuttaakseen lopullisen voiton. Sota on hänen mukaansa nyt kulutussotaa, jonka ratkaisevaksi tekijäksi saattavat hyvinkin nousta inhimilliset tekijät ja ampumatarvikkeet.
– Ukrainan sota on osoittanut inhimillisen tekijän kriittisen merkityksen sodassa. Se on paljastanut sen, miten vaarallista ja tuhoisaa diktaattorin suuruudenhulluus voi olla – erityisesti sellaisen diktaattorin, joka on ollut pitkään vallassa. Tai sen, miten Venäjän verenkierron läpäisevä korruptio voi synnyttää systemaattisesti vääristyneitä tiedusteluarvioita maan sotilaallisista voimavaroista ja kannustaa Putinia ylilyönteihin, Michta sanoo 1945-verkkojulkaisussa.
Vastoin kansainvälisen politiikan ”realistista” koulukuntaa edustavien asiantuntijoiden näkemyksiä Ukraina on George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaanin ja entisen Yhdysvaltain laivastoakatemian professorin mukaan jälleen kerran osoittanut, mitä vapaa ja isänmaallinen kansakunta voi saada aikaan, kun sen kimppuun hyökätään ja sen kansalaisia murhataan.
”Kyse on ammuksista, typerys”
Ukrainan sodasta on Michtan mukaan tulossa yhä selvemmin resurssien taistelu, ja tämä koskee sekä Venäjää että Ukrainaa.
– Yksinkertaisesti sanottuna: ”Kyse on ammuksista, typerys”, hän sanoo.
Venäjän ammusvarastot hupenevat hänen mukaansa nyt vauhdilla, jota vain neuvostoajan suunnittelijat olisivat saattaneet kaavailla Natoa vastaan käytävän täysimittaisen sodan varalta. Vielä kesällä venäläiset ampuivat noin 60 000 laukausta päivässä, nykyään korkeintaan 20 000 laukausta tai jopa vähemmän.
Samaan aikaan Venäjä pyrkii haalimaan lisää ampumatarvikkeita eri puolilta maailmaa – etenkin Iranista ja Pohjois-Koreasta. Valko-Venäjältä hankitut ampumatarvikkeet on ilmeisesti jo lähes kokonaan käytetty.
Pula ampumatarvikkeista koettelee Michtan mukaan myös Ukrainaa, sillä sen eurooppalaisten kumppanienkin varastot ovat ehtymässä, eivätkä useimmat Euroopan maat ole vielä siirtyneet sota-ajan tuotantoon.
Yhdysvallat puolestaan tuottaa esimerkiksi 155 mm:n haupitseille vain noin 14 000 kranaattia kuukaudessa, vaikka Ukrainasta saadut raportit osoittavat sen joukkojen ampuvan keskimäärin noin 5 000 kranaattia päivässä.
– Mikään muu kysymys ei tällä hetkellä ole Ukrainan kannalta yhtä kriittinen kuin ampumatarvikkeet, sillä jotta sen joukot voivat ylläpitää puolustusta ja hakea tilaisuutta iskeä jälleen uusien alueiden vapauttamiseksi, niillä on oltava varastoja vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin ne päivittäin käyttävät, hän toteaa.
Panoksena Euroopan tulevaisuus
Vuoden 2023 kysymys on Michtan mielestä suoraviivainen: panostavatko eurooppalaiset hallitukset ampumatarvikkeiden tuotannon ja toimitusten vauhdittamiseen, jotta Ukraina voisi jatkaa Venäjän etenemisen patoamista ja sitten kukistaa hyökkääjän joukot ja työntää ne ulos maasta?
– Tämän on oltava Euroopan asia, sillä vaikka Yhdysvallat on kiihdyttänyt ampumatarvikkeiden tuotantoa, Washingtonilla on muitakin asetoimituksiin liittyviä sitoumuksia täytettävänä, mukaan lukien sopimukset toimituksista Taiwanille. Taakan täytyy siis langeta Euroopan harteille, Michta sanoo.
Hän muistuttaa pitävänsä Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sotana, jonka lopputulos määrittää koko maanosan turvallisuuden vähintään sukupolven ajaksi.
– Kaikkien eurooppalaisten hallitusten, ei vain itäisen sivustan hallitusten, on aika ymmärtää, mitä on vaakalaudalla, ja toimia sen mukaisesti, hän painottaa.
