Ulkomaisten opiskelijoiden maksut: ”Kolikolla on myös toinen puolensa”

Pääministerin mukaan "mitä enemmän kansainvälisiä opiskelijoita meillä on Suomessa, sitä parempi".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Sanna Lauslahti kysyi eduskunnan kyselytunnilla hallituksen päätöksestä, jonka mukaan tuhansilta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta ei perittäisikään suunnitellulla tavalla lukukausimaksuja.

Hänen mukaansa säästöaikana ei tule kääntää selkää mahdollisille tuloille.

– Suomalainen veronmaksaja maksaa kaiken. Ulkomailta tulevat opiskelijat käytännössä keräävät meidän maksuttoman ilmaisen koulutuksemme hedelmät. Pitääkö Suomen olla koko maailman ilmainen korkeakoulu, Sanna Lauslahti kysyi.

– Korkeakouluja käytännössä estetään myymästä omaa osaamistaan ja hankkimasta tärkeitä tuloja opetuksen kehittämiseen!

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) totesi asian olevan ”todella hankala siltä osin, että molempiin suuntiin on näkökulmia”.

Kiurun mukaan asiaa arvioidaan vielä valtioneuvoston sivistyspoliittisessa työryhmässä mutta ”asia ei ole meidän kiireellisyysjärjestyksessä ykkönen”.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) käytti puheenvuoron. Hänen mukaansa jonkinlaisia lukukausimaksujärjestelmiä pitää harkita ulkomaisille opiskelijoille.

– Mutta kolikolla on myös toinen puolensa, Stubb sanoi.

Hän kertoi ulkoministerinä Addis Abebassa tapaamastaan miehestä, joka oli yllättänyt kertomalla opiskelleensa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hänestä tuli Etiopian pääministeri.

– Mitä enemmän kansainvälisiä opiskelijoita meillä on Suomessa, sitä parempi. Meidän pitää voida tarkastella tätä kokonaisvaltaisesti ja jonain päivänä miettiä myös lukukausimaksuja, mutta tärkeysjärjestyksessä se ei tällä hetkellä ole prioriteetti, Alexander Stubb sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)