Liki sadan henkirikoksen ja suurten onnettomuuksien tutkijana ihmisestä kasvaa kärsivällinen ja hivenen sarkastinen. Olen lukenut useita poliisin kirjoittamia muistelmia, ja kaikille niille on yhteistä kirjoittajan halu sanoa asiat suoraan, hienostelematta ja kainostelematta. Siinä saavat esimiehetkin kyytiä, eivätkä omat henkilökohtaiset kokemukset ole aina kirjoittajaa itseäänkään ylistäviä.
Ei poliisi voi aina ja kaikessa onnistua, mutta vuosien työ ja tutkinnan aloittaminen vaikka alusta saattaa paljastaa vanhan rikoksen tekijän. Niinpä Harri Rahikan elämäkerta on esitys rikostutkinnan metodien kehityksestä aina 1960-luvulta tämän vuosituhannen puolelle saakka.
Jos poliisi saattaa tehdä työssään virheitä – joista Helsingin Sanomat iltapäivälehtien tapaan tuntuu toistuvasti riemuitsevan – sitä enemmän tulee ihmetelleeksi rikoksen tekijäin tyhmyyttä. Suuren luokan suunnitelmalliset huijarit saattavat panna kaiken ovelan aivotoimintansa likoon, mutta pikkurikollisten ajatuksen juoksua on myös vaikea ymmärtää.
Rahikka oli ajelemassa maaseudulla, kun tien varteen pysähtynyt ajoneuvo herätti uteliaisuuden. Tarvitsivatko apua? Huomasivat, että kuski oli poissa ja tämän kaveri istui autossa. Pian kuljettaja hipsi metsästä esiin ja selitteli vatsavaivojaan: oli pakko käydä metsässä asialla. Hiipparit häipyivät paikalta, mutta uteliaisuus pani poliisit seuraamaan jälkiä lumessa. Mitä vielä vatsavaivoja – ei vaan joulukuusivarkaita. Niin mitättömästä kiinni joutuminen on suorastaan säälittävää.
UKK:n ja Gromykon turvana
Poliisin ura alkaa vaatimattomista tehtävistä. Koulutus saattaa vaikuttaa liki simputukselta, mutta työn vaativuus kiristyy ikävuosien myötä. Helsingissä moni poliisi päivittelee nuoruutensa passitehtäviä, Neuvostoliiton pyhä suurlähetystö oli yksi suojelukohde.
Pian tulivat vaativammat tehtävät. Ulkoministeri Gromykon turvamiehenä hän toimi vuoden 1975 ETY-kokouksen yhteydessä. Tämä saatiin turvallisesti lentokentälle, kättelivät. Urho Kekkosta Rahikka taas seuraili, kun tämä pyyhälsi joka aamuisille lenkeilleen. Kaikki hyvin, herrat hengissä.
Nuo olivat yksittäisiä tehtäviä, mutta toisin oli, kun Rahikka sai massiivisia, julkisuutta nauttivia onnettomuuksia. Niinpä hän joutui niitä tutkiviin työryhmiin, joiden jäsenistöstä hän ylistää yhtä: suuronnettomuuksiin keskittynyttä – hyvin erikoista Kari Lehtolaa, joka tuli tunnetuksi esimerkiksi Estonian uppoamisen tutkijain esimiehenä.
Rahikka muistaa, kuinka jossakin kokouksessa Lehtola oli luetellut sujuvasti tapaukseen liittyviä yksityiskohtia ruutuvihkosesta, joka osoittautuikin työryhmän puhelinluetteloksi. Hän lateli kaiken ulkomuistista. Rahikka kuvailee superpersoonallisen Lehtolan luonteenpiirrettä:
– Käytännön asioissa Kari välillä vähän sähläili. Hangon tiedotustilaisuudessa hänellä oli toisessa jalassa Reino-tohveli. Tämä johtui pienestä tapaturmasta. Karilla oli pakettiauto, joka toimi myös hänen polkupyörä- ja potkukelkkavarastonaan. Auto lähti käyntiin vähän huonosti, minkä takia Karilla oli kaksi akkua. Hänellä oli tapana startata auto tuplavirroilla. Käynnistyksen jälkeen hän kantoi toisen akun sisälle. Infotilaisuuden aamuna Kari oli pudottanut akun varpaalleen, joka oli sitten turvonnut niin, ettei kenkä mennyt jalkaan.
Salaliittohyeena ja Estonia
Jokaiseen suurta julkisuutta herättävään rikokseen tai suuronnettomuuteen liittyy media ja sen kritiikitön nälkä tehdä rahaa. Asetelma koskee niin yksittäisiä toimittajia kuin alan suuryrityksiä. Yhdeksi pahimmista sensaatiohyeenoista Rahikka manaa saksalaisen Jutta Raben, jonka kyhäelmät Estoniaan liittyvistä salaliittoteorioista ylittävät Rahikan kestokyvyn.
Estonian tragedia pengottiin kaikki kivet kääntäen. Rahikka pitää Estonian ympärillä pyörineitä halveksittavina tonkijoina. Yhteensä 852 kuolonuhria vaatineen onnettomuuden omaisille olisi jo armeliasta antaa rauha, vaikka mielikuvitus yllytettynä kiduttaakin vielä vuosien jälkeen. Silti itse muistelen onnettomuuden jälkeen kilpailevien autolauttayhtiöiden hurskastelua turvallisuudella. Ja silti: katsokaapa, kuinka teidän käy, jos ja kun lautta kääntyy kyljelleen: käytävillä ei ole vieläkään tikkaita, jota myöten pääsisit vettä karkuun. Ja vieläpä säkkipimeässä.
Rikostutkija joutuu työssään vaikka mihin. Varsinkin lento-onnettomuuden tutkinnassa välttämättömät jälkisimuloinnit vaikuttavat Rahikan kertomina melkoisilta riskeiltä. Kun onnettomuuskoneen lentokuviota jäljitellään, ollaan lähellä onnettomuuden toistoa.
Käsittämätön on aina rikoksiin ryhtyvien ahneus. Menestyvä valtiontarkastusviraston päällikkö, joka tekee Westendin asunnostaan savukkeiden salakuljetuspesän. Tai satakuntalainen yrittäjä, joka toimii Savonlinnan oopperajuhlien yhtenä pontikan toimittajana (suomalaista eksotiikkaa savumuikun kera!). Rikollisen mielikuvitus on henkeä salpaavaa, kunnes virkavalta pilaa ilon.
Rami Mäkinen & Harri Rahikka: RAHIKKA. Rikostutkinnan ytimessä. Docendo 2026.