Maarit Tyrkön teos Presidentti ja toimittaja (WSOY) on syksyn puhutuin kotimainen kirja. Tyrkkö kertoo kirjassaan lisää hänen ja presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) läheisestä suhteesta vuosina 1976-1981.
Presidentti Urho Kekkonen jäi sairaslomalle tasavallan presidentin tehtävästä syyskuussa 1981. Tämän jälkeen häntä ei nähty julkisuudessa. Tamminiemestä tehtiin hänen palvelukotinsa. Erokirjeensä presidentti jätti 26. lokakuuta 1981. Hän kuoli 31. elokuuta 1986.
Suomalaisia on vuosikymmenten ajan puhuttanut UKK:n sairastumisen ja terveydentilan piilottelu. On perätty tietoa siitä, missä tilassa maata johdettiin. Tiedotusvälineissä ei nyt kuitenkaan ole juuri huomattu, että Tyrkön kirjassa on UKK:n lääkärin kertomana presidentin sairauden kulku.
Verkkouutiset julkaisee UKK:n lääkärin professori Erkki Kivalon (1935-2009) osuuden referoinnin kirjasta tästä linkistä avautuvassa toisessa jutussa.
Kivalo toteaa kirjassa saaneensa sekä oikeusasiamieheltä että presidentin pojalta Matti Kekkoselta (1928-2013) luvan vapaasti puhua presidentin sairauteen liittyvistä yleisistä asioista.
”Pitävät täällä vankina”
Maarit Tyrkkö itse kertoo presidentin viranhoitoajan viimeisten aikojen tapahtumista kirjansa lopussa.
Tyrkkö kirjoittaa, miten sekavana ja hätääntyneenä Islannissa elokuussa 1981 ollut presidentti soitti sieltä hänelle ja tahtoi kotiin.
”Ne pitävät minua täällä vankina. En pääse mihinkään”, Kekkonen oli sanonut. Presidentin huoli, tuska ja pelko olivat Tyrkön mukaan todellisia.
Kun hän muutamaa päivää myöhemmin tapasi UKK:n Tamminiemessä, oli siellä alkanut tapahtua outoja. UKK:n mukaan mustekynät hukkuvat, kassakaapin avaimet ja musta silmälasikotelo ovat kadonneet.
Presidentti oli ollut iltapäivällä lähdössä yksin pankkiin. Asiasta oli keskusteltu ja sovittu, että pankinjohtaja Mika Tiivola kutsutaan seuraavana päivänä. Sihteerin sovittiin tuovan kolme presidentin jostain syystä haluamaa kuorta, joissa kussakin 10 000 markkaa.
Lähtiessä Tyrkkö sai kirjoitetun viestin, jossa UKK ilmaisi huonohkolla suomella huolensa heikentyneestä lukutaidostaan.
Muutamaa päivää myöhemmin lauantaiaamuna UKK soitti kello 8 ja kertoi olevansa lähdössä pankkiin, ”ne raha-asiat…”. Tyrkkö totesi nyt olevan lauantai ja pankkien olevan kiinni. Tamminiemeen mennyt Tyrkkö kohtasi huoneessaan lepäilleen UKK:n, joka sanoi häntä koko ajan pelottavan. ”Mikä?”. ”No, jos makaisit Englannin väreissä ja odottaisit, että tulee ulkoilmakutsu”. ”?”.
Unikuvat ja todellisuus
Erkki Kivalon kerrotaan opastaneen elokuun viime päivinä 1981 Tamminiemen henkilökuntaa, että on tärkeää antaa presidentin itse sammuttaa television, pukeutua ja valvoa kuten tahtoo, kun ”kaikenlaiset mielikuvat, unikuvat ja todellisuus, sekoittuvat nyt UK:n päässä”.
Kivalo sanoi presidentin olevan tietoinen tilastaan ja valmis luopumaan virastaan.
Syyskuun 4. 1981 Tyrkkö kirjoitti päiväkirjaansa, että presidentti kiukuttelee ruoasta ja juomasta. ”Edellispäivänä UK:lla oli ollut kaksi paitaa päällekkäin, nyt vain yksi. Kivalo oli sanonut, että ”UK tuntee olevansa taas vankina. Hän ei luota keneenkään. Hän tilaa auton ja haluaa lähteä käymään pankissa tai esimerkiksi Kimmo Pyykön näyttelyssä, mutta pojat eivät anna autoa. Presidentin omanarvontunto kärsii, häntä ei enää totella”.
”Minulle UK oli puhellut: ’Tyttö paha, minkälaisen miehen kelkkaan sinä olet lähtenyt. En ole enää entiseni… Tulkoot Koivisto… Mutta perkele, pitäkää pojat asemastanne kiinni’. Tamminiemen päivinä tuskaannuin ja huolestuin eniten presidentin lepattavasta olosta, hänen kärsimättömyydestään ja elämänotteensa katoamisesta. Minne olivat kadonneet reippaat askeleet, hyvä ryhti, terävä sanailu ja älykäs huumori”, Maarit Tyrkkö kirjoittaa.
”Elät, elät!”
”Hän touhusi koko ajan jotain, mutta ei kuitenkaan jaksanut tehdä mitään. Hän ei jaksanut lukea tai kuunnella, jos luin hänelle. Hän ei halunnut katsella televisiota. …Huomasin myös, miten tuskainen ja allapäin hän oli. Presidentti huokaili syvään, hänen silmänsä olivat tyhjät ja surulliset. Aivan selvästi ympärillä olevat asiat, viranhoito ja tapaamiset, painoivat hänen mieltään. Tuntui kuin hän olisi yrittänyt selvittää itselleen omaa, uutta tilaansa”.
Sunnuntaina 13.9.1981 Maarit Tyrkkö päivysti Urho Kekkosen luona Tamminiemessä ja piti pyynnöstä minuutintarkkaa päiväkirjaa. Professorien vielä ollessa paikalla UKK oli kysynyt Tyrkköä kolmasti, syynä ”ei mitään asiaa” ja ”raha-asiat”.
UKK tuli kerta toisensa jälkeen huoneensa ovelle, näki Tyrkön, ja poistui. He puhuivat niitä näitä, Tyrkkö rauhoitteli Kekkosta ja peitteli tätä sänkyyn.
”18.55. UK tuli ovelle. UK: ’Tuletko’. Menin. Vakuutin hänelle, että raha-asiat olivat järjestyksessä. Kun poistuin, hän sanoi: ’Muista, että rahat ovat pankissa'”. ”Älä lähde, istu tässä!”.
”19.20. UK nousi istumaan sängynlaidalle: ’Oletko sinä täällä edelleen?’. MT: ’Olen. Tässä’. UK: ’Minä vain halusin tietää, elänkö vielä’. MT: Elät, elät!'”.
Kaksi vierasta ihmistä
”Ja sellaistakin tapahtui, että presidentti oli aina välillä lähdössä jonnekin ja myös ryhtyi pukeutumaan”, Maarit Tyrkkö kirjoittaa.
”Ennen kuin Tamminiemeen saatiin ympärivuorokautinen sairaanhoitajien päivystysketju, lepäilin tyynyni ja peittoni kanssa presidentin huoneen kynnyksellä kuin uskollinen vahtikoira. Sellainen oikeastaan olin! Kivalo oli antanut koko taloon määräyksen, ettei presidenttiä saanut päästää yksin yöllä vaeltamaan huoneissa eikä missään tapauksessa kävelemään portaisiin. Jos UK lähti liikkeelle, aina täytyi olla kaksi tukijaa”.
27. marraskuuta 1981 presidentti ajoi partaansa kylpyhuoneessa ja Tyrkkö seisoi vieressä pyyheliina kädessään. UKK ei tunnistanut häntä ja Tyrkkö hämmästyi. ”Perkele! Ettekö te tottele minua!”.
Tämän jälkeen Kivalo sai Tyrkön uskomaan, ettei hän enää voinut tehdä mitään presidentin hyväksi.
Maarit Tyrkkö tapasi Urho Kekkosen viimeisen kerran tuona päivänä. Presidentti oli ”hajamielinen, poissaoleva, vain varjo minun UK:stani. Näimme toisemme, mutta emme kohdanneet millään tasolla. Olimme kuin kaksi täysin vierasta ihmistä”.
