Punkin eli puutiaisen purema voi aiheuttaa Lymen borrelioosin tai puutiasaivokuumeen, mutta myös hyvin harvinaisen liha-allergian. Suuri osa sairastuneista ei tajua, mistä on todellisuudessa kyse, kertoo Uusi Suomi.
Alfa-gal-oireyhtymä on 2000-luvun alussa tunnistettu allergia. Siinä punkin purema aiheuttaa herkistymisen lihan sisältämälle galaktoosi-alfa-1,3-galaktoosi -sokeriyhdisteelle.
Alfa-galia ei esiinny luontaisesti ihmiskehossa. Seurauksena on siis allerginen reaktio, kun elimistön immuunipuolustus reagoi elimistöön päätynyttä sokeria vastaan.
– Meillä potilaita on muutamia kymmeniä, mutta arvioni mukaan Suomessa on satoja alfa-gal-allergikkoja, ja uskon, että määrä tulee lisääntymään jatkossa, kertoo dosentti, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Jussi Liippo Turun yliopistollisesta keskussairaalasta (Tyks).
Tyypillisesti allergiassa esiintyy suolisto-oireita: vatsakipua, turvotusta ja ripulia. Lisäksi voi esiintyä nokkosihottumaa ja angioedeemaa: limakalvon, kielen, huulen tai nielun turvotusta.
Allergia voi olla oireeton, mutta se on silti syytä tunnistaa, sillä jatkossa tietty yhdistelmä voi olla jopa hengenvaarallinen.
– Ihmiselle voi tulla jokin hengitystieinfektio. Hän ottaa siihen tulehduskipulääkkeen, kuten ibuprofeenia, nauttii vähän alkoholia, liharuoan ja käy koiran kanssa reippaalla lenkillä. Tämän yhdistelmän jälkeen voi käydä huonosti.