Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin hallinnon kerrotaan hyväksyneen suunnitelmat usean päivän aikana toteutettavista ilmaiskuista Lähi-idän alueella.
Bidenin hallinnolla on ollut painetta vastata kolme sotilasta surmanneeseen lennokki-iskuun Jordanian pohjoisosissa. Iranin tukemat miliisijärjestöt ovat tehneet syksyn jälkeen yli sata raketti- ja lennokki-iskua Yhdysvaltain tukikohtiin.
CBS:n mukaan iskut tullaan tekemään iranilaiskohteita vastaan Irakin ja Syyrian alueella. Kyseessä ovat sotilaallisiin ryhmittymiin tai iranilaisiin neuvonantajiin liittyvät laitokset. Sääolosuhteiden uskotaan määrittävän Yhdysvaltain vastatoimien aloituspäivän.
Iranin tukema Kataib Hezbollah -miliisi ilmoitti keskiviikkona lopettavansa sotilasoperaatiot amerikkalaisjoukkoja vastaan.
Iran tukee lisäksi Jemenin huthikapinallisia, jotka ovat jatkaneet hyökkäyksiään Punaisellamerellä kulkevia aluksia vastaan.
Yhdysvaltain asevoimat ilmoitti torstaina tehneensä aamuyöllä itsepuolustukseksi luonnehditun ilmaiskun huthien lennokkitukikohtaa vastaan. Samalla tuhoutui kymmenen räjähdedroonia. Kohteen arvioitiin muodostavan välittömän uhkan kauppa-aluksille ja Yhdysvaltain sota-aluksille.
– Toimenpide suojaa oikeutta vapaaseen merenkulkuun ja tekee kansainvälisistä merialueista turvallisempia Yhdysvaltain laivaston aluksille ja kauppalaivoille, asevoimien tiedotteessa todetaan.
LUE MYÖS:
Tukikohtaa vastaan iskettiin lennokilla, Iran kiistää osallisuutensa (VU 29.1.2024)