Suomen ja Ruotsin jäsenyys vahvistaisi puolustusliittoa, arvioi entinen Nato-komentaja James Stavridis Twitterissä.
– Suomen ja Ruotsin yhteinen puolustusbudjetti on lähes neljäsosa Venäjän (asevoimien budjetista), amerikkalaisamiraali (evp.) hehkuttaa twiitissään.
Suomen ja Ruotsin joukot ovat hänen mukaansa myös taistelleet urheasti Afganistanissa. Amiraali pitää etuna myös maiden tietämystä ja kokemusta Venäjästä.
James Stavridis kertoo kannattavansa maiden liittymistä Natoon.
– Voimakkaita huipputeknologian talouksia ja tärkeä maantieteellinen sijainti Naton kyljessä. Sanoisin kyllä.
Yhdysvalloissa kaikki eivät kuitenkaan jaa samaa näkemystä.
Everstiluutnantti (evp.) Daniel Davis sanoo The Hill -lehden haastattelussa, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys olisi ”taakka koko liittoumalle”. Maista ei hänen mukaansa olisi juurikaan hyötyä.
Hän jatkaa keskustelua Twitterissä.
– Suomen ja Ruotsin jäsenyys Natossa ei paranna lainkaan Yhdysvaltojen kansallista turvallisuutta, mutta se lisää huomattavasti riskejä kahdella uudella viidennen artiklan mukaisella turvallisuustakuulla, jotka voivat vetää meidät ydinaseilla käytävään sotaan Venäjän kanssa. Meille riski ilman palkkiota, Davis twiittaa.
Entinen Nato-komentaja Stavridis tyrmää Davisin puheet.
– Kuulostaa Kremlistä saaduilta puheen pointeilta.
Finland and Sweden bring a combined defense budget equal to nearly 1/4 of Russia,blooded troops who fought bravely in Afg.,a strong history and culture of going toe to toe with Russia, powerful high tech economies, and crucial geographic positions on flanks of NATO. I’d say YES https://t.co/g5xmzxfgPq
— Admiral James Stavridis, USN, Ret. (@stavridisj) April 21, 2022
With all due respect, Admiral, the plain facts are: a) Finland/Sweden in NATO improves US nat sec not at all but does b) add considerable risk w two more Article 5 guarantees that could draw us into war w/Russia that could go nuclear. For us, all risk & no reward.
— Daniel L. Davis (@DanielLDavis1) April 21, 2022