VERKKOUUTISET

USA:n vaaleista on tulossa kahden vanhan valkoisen miehen mittelö – onko ikä ongelma vain toiselle?

Picture of Maria Lindén
Maria Lindén
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija, joka tekee Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahalla väitöskirjaa vaalivilpistä 2020-luvun Yhdysvalloissa.
Moni amerikkalainen toivoo, että ehdolla ei olisi Joe Biden eikä Donald Trump, tutkija Maria Lindén sanoo näkökulmassaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen marraskuisissa presidentinvaaleissa ottavat mitä todennäköisimmin toisistaan mittaa istuva presidentti Joe Biden, 81, ja entinen presidentti Donald Trump, tuolloin 78. Vaikka ehdokkaiden välinen ikäero ei ole suuren suuri, ainakin toistaiseksi ikä on äänestäjien silmissä Bidenille suurempi ongelma kuin Trumpille.

Äänestäjät ovat ilmaisseet mielipidemittauksissa kerran toisensa jälkeen, että Biden on heidän silmissään liian vanha presidentiksi. Sama huolettaa osaa äänestäjistä myös Trumpin osalta, mutta selvästi pienempi osuus äänestäjäkunnasta moittii kyselyissä Trumpin kuin Bidenin ikää.

Osin kyse on siitä, että Biden aivan yksinkertaisesti vaikuttaa monen silmissä Trumpia vanhemmalta ja hauraammalta. Lisäksi mielikuvien taustalla on kuitenkin myös tarkoitushakuinen mustamaalauskampanja. Trump, hänen kampanjaväkensä ja hänen kannattajansa ovat maalanneet Bidenista kuvaa vanhuudenhöperönä jo vuoden 2020 vaalikampanjasta saakka, ja tämän jokaisesta kompastumisesta ja sanoissa sekoilusta on otettu sosiaalisessa mediassa kaikki irti.

Bidenin asiaa ei auta se, että hän on nuoresta saakka sekoillut säännönmukaisesti sanoissaan ja päästellyt suustaan sammakoita; kahdeksankymppisen sotkeutuminen sanoihinsa luo yhtä lailla mielikuvan höppänästä vanhuksesta, vaikka sekoilutaipumus onkin hyvin tiedossa.

Viime kuukausina myös Trump on joutunut ikäänsä perustuvan mustamaalauksen kohteeksi. Yksi marraskuun vaalien kannalta kiinnostava kysymys onkin, missä määrin Trumpin vastustajat ja Bidenin tukijat lopulta vaalivuoden aikana pyrkivät rakentamaan Trumpista mielikuvaa vanhuudenhöperönä, ja miten hyvin mielikuvan luominen onnistuu.

Trumpin vastaehdokkaat republikaanipuolueen esivaaleissa ovat korostaneet aktiivisesti Trumpin kömmähdyksiä. Sittemmin esivaalikampanjansa lopettaneen Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin kampanja lanseerasi pikaviestipalvelu X:ssä ”Trumpin onnettomuuslaskurin”, ja yhä esivaalikampanjaansa jatkava Yhdysvaltojen entinen YK-lähettiläs Nikki Haley on pilkannut kampanjapuheissaan Trumpin sekoiluja. Myös Bidenin kampanja on yrittänyt kiinnittää äänestäjien huomion Trumpin vanhuudenhöperöltä vaikuttaviin hetkiin sekä sosiaalisessa mediassa että viestinnässään perinteisille tiedotusvälineille.

Bidenin itsensä tuskin kannattaa korostaa omissa kampanjapuheissaan Trumpin ikää, koska pilkka osuisi liian helposti omaan nilkkaan. Mikään ei kuitenkaan estä Bidenia tukevia yksittäisiä kansalaisia tuottamasta sosiaaliseen mediaan samansuuntaista Trumpille irvailevaa sisältöä kuin se, mitä Trumpin tukijat ovat rustanneet Bidenista jo vuosien ajan. Trump sekoilee Bidenin lailla usein sanoissaan ja tuottaa näin tahtomattaan materiaalia pilkallisiin videonpätkiin.

Toistaiseksi Trump vaikuttaa selvästi Bidenia nuoremmalta, mutta tilanne voi vielä muuttua marraskuuhun mennessä. Trump on parhaillaan syytettynä neljässä rikosoikeudenkäynnissä, ja lisäksi hänet on juuri tuomittu liiketoiminnassaan tekemistään huijauksista sakkorangaistukseen, jonka kokonaissumma korot mukaan lukien on reilusti yli 400 miljoonaa euroa. Tilanne kuormittaisi ketä hyvänsä, ja oikeudenkäyntien alettua Trump on vaikuttanut aika ajoin julkisissa esiintymisissään aiempaa vanhemmalta ja hauraammalta – joskin silti edelleen tuntuvasti Bidenia vireämmältä.

Kahden vanhan valkoisen miehen todennäköinen tuleva kaksinkamppailu ei vaikuta innostavan yhdysvaltalaisäänestäjiä, joista monet toivovat kyselyissä, ettei kumpikaan olisi enää ehdolla. Vaarana onkin, että äänestysprosentti jää alhaiseksi tai poikkeuksellisen moni päätyy antamaan protestiäänen jollekulle pienpuolueen ehdokkaalle, vaikka näillä ei ole todellista mahdollisuutta tulla valituksi. Yleensä alhainen äänestysprosentti hyödyttää republikaaneja, mutta näissä vaaleissa Biden on niin epäsuosittu, ettei ole selvää, kumpi alhaisesta äänestysprosentista hyötyisi.

Selvältä kuitenkin vaikuttaa, että mikäli lopullinen taisto käydään Bidenin ja Trumpin välillä, kisasta tulee äärimmäisen tiukka. Käytännössä presidentin valitsevat muutaman ratkaisevan osavaltion äänestäjät, ja voittaja saattaa jopa ratketa vain muutaman kymmenen tuhannen äänen erolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)