Donald Trump ja J.D. Vance Valkoisen talon edustalla huhtikuussa. / AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI

USA:n varapresidentti: Markkinoiden hermoilua ei voinut välttää

J.D. Vancen mukaan Valkoinen talo pyrkii luomaan tasapainoisemman kauppasuhteen Euroopan kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime aikoina kiihtynyt kauppasota on aiheuttanut levottomuutta maailmanmarkkinoilla. Pörssikurssit kääntyivät jälleen nousuun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ilmoitettua 90 vuorokauden lykkäyksistä tullimaksuihin.

Tavoitteena on käydä kymmenien maiden kanssa neuvotteluita mahdollisista uusista kauppasopimuksista.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Varapresidentti J.D. Vancen mukaan markkinoiden liikehdintä ei tullut yllätyksenä, sillä ”uuden järjestelmän” toimeenpano aiheuttaa väistämättä hermostuneita reaktioita. Hän muistuttaa Donald Trumpin olleen johdonmukainen sen suhteen, että kyseessä on pitkän tähtäimen strategia.

– Hän todella haluaa tasapainottaa kaupankäynnin amerikkalaisten työntekijöiden ja tuottajien edun mukaisesti. Lyhyen tähtäimen markkinamuutosten ei voi antaa vaikuttaa pidemmän tähtäimen ajatteluun, J.D. Vance sanoo Unherd-medialle.

Hän tarkentaa, että Valkoinen talo toki kuuntelee tarkasti yrityselämää ja työntekijäjärjestöjä sekä seuraa arvopaperimarkkinoita.

– Tavoitteena on kauppapolitiikan onnistuminen. Mitään suunnitelmaa ei voi toimeenpanna täydellisesti, ja kaikki toimet vaativat myöhempiä viilauksia. Haluamme tasapainottaa uudelleen globaalin kaupan, joten muut valtiot tulevat vastaamaan tähän. Ja meidän on vastattava heidän toimiinsa, J.D. Vance sanoo.

– Olemme hyvin tietoisia siitä, että elämme hyvin monimutkaisessa maailmassa, jossa muut toimijat eivät ole staattisia, Vance jatkaa.

Varapresidentin mukaan Valkoinen talo työskentelee kovaa löytääkseen tasapainoisemman kauppasuhteen Euroopan kanssa. Britannian kanssa tasapaino on lähempänä kuin esimerkiksi Saksan kanssa.

– Ja vaikka rakastamme saksalaisia, niin he ovat hyvin riippuvaisia Yhdysvaltoihin suuntautuvasta viennistä. Mutta he ovat samanaikaisesti tiukkoja amerikkalaisille yhtiöille, jotka haluaisivat viedä tuotteita Saksaan. Uskon, että ajatus reiluudesta, johon presidentti uskoo vahvasti, tulee johtamaan myönteisiin kauppasuhteisiin Euroopan kanssa, Vance toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS