Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esittämän lain, jonka mukaan useiden etuuksien määrä jäädytetään vuoden 2023 tasoon vuosiksi 2024–2027. Näiden vuosien aikana indeksikorotuksia tehdään vain osaan Kelan maksamista etuuksista.
Eduskunnan hyväksymällä indeksijäädytyksellä on kuitenkin yläraja. Jos indeksijäädytys seuraavina vuosina vähentää etuuksien reaalista tasoa yli 10,2 prosenttia, etuuksien määriin tehdään taas normaalit indeksitarkistukset.
Lain mukaan indeksitarkistusta ei tehdä vuosina 2024–2027 työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan, lastenhoidon tukiin, opintorahaan sekä kuntoutusrahan ja sairausvakuutuksen päivärahan vähimmäismäärät (sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha, vanhempainpäiväraha, erityishoitoraha, luovutuspäiväraha).
Indeksijäädytys koskee myös yleistä asumistukea ja eläkkeensaajan asumistukea. Esimerkiksi tuen perusteena käytettäviin enimmäisasumismenoihin ei tehdä indeksitarkistusta vuosina 2024–2027.
Osaan etuuksista indeksitarkistus tehdään normaalisti
Indeksijäädytyksen ulkopuolelle jäävät seuraavat Kelan etuudet, joiden määrä tarkistetaan yleensä vuosittain kansaneläkeindeksin perusteella: kansaneläke, kansaneläkelain mukainen lapsikorotus, takuueläke, rintamalisät, perhe-eläkkeet, vammaisetuudet, sotilasavustuksen perusavustus ja toimeentulotuen perusosa.
Näiden etuuksien määriin tulee kansaneläkeindeksin perusteella noin 5,9 prosentin korotus ensi vuoden alusta alkaen. Myös elatustukeen tehdään normaali indeksitarkistus. Elatustuen määrään tulee vuoden alusta alkaen noin 4,84 prosentin korotus elinkustannusindeksin perusteella.
Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Lain mukaan Kela vahvistaa vuosittain lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluvun.