Ukrainan asevoimien yleisesikunnan mukaan taistelut ovat jatkuneet paikoin kiivaina maan itäosissa.
Venäläisjoukkojen kerrotaan kärsineen suuria tappioita Donetskin alueella, jossa Ukrainan joukot torjuivat hyökkäyksiä Hryhorivkan, Spirnen ja Ivano-Daryivkan kylien lähialueella.
Hyökkääjän on kerrottu käyttäneen taisteluissa kovien tappioiden vuoksi sekalaisia ja alimiehitettyjä yksiköitä. Asiantuntijat ovat hämmästelleet tietoja siitä, että rintamalle ollaan nyt siirtämässä 250 sotilaan pikakoulutettuja ”pataljoonia”.
Ukrainan ilmavoimat kertoo lisäksi ampuneensa alas venäläisen Su-35-hävittäjäkoneen Hersonin alueella sijaitsevan Nova Kakhovkan yllä maan eteläosissa.
Ukrainan asevoimat on valmistellut uutta vastahyökkäystä Hersonin alueella tuhoamalla Venäjän ammusvarikkoja ja tykistöasemia. Paikallismedian mukaan arvokkaana pidetty venäläisjoukkojen Podlet-K1-tutka-asema tuhottiin M31A1-täsmäraketeilla.
Venäläisjoukot ovat samalla jatkaneet tykistöpommituksia ainakin Zaporižžjan ja Sumyn alueella. Useiden ihmisten kerrotaan haavoittuneen asuinalueilla.
Länsimaat ovat ilmoittaneet viime päivinä uusista asetoimituksista Ukrainan puolustuksen vahvistamiseksi. Muun muassa Ranska aikoo toimittaa kuusi uutta Caesar-haupitsia ja Yhdysvallat lisää HIMARS-raketinheittimiä sekä ammustarvikkeita tykistölle.
Ukrainan hallitus pyrkii lisäksi käynnistämään Bayraktar-lennokkien paikallisen tuotannon. Maan parlamentin on määrä ratifioida Turkin kanssa solmittu sopimus asiasta. Baykar-yhtiön toimitusjohtaja Haluk Bayraktar vahvisti tiistaina, ettei yhtiö aio myydä tuotteitaan Venäjälle.
#Ukraine: A valuable Russian 48Ya6-K1 Podlet-K1 low-altitude S-band surveillance radar was destroyed by a Ukrainian rocket strike on Nova Kakhovka, #Kherson Oblast. It appears that M31A1 guided rockets were used. pic.twitter.com/eNTxyrJZNX
—
Ukraine Weapons Tracker (@UAWeapons) July 19, 2022
The Ukrainian Air Force (yes, once again) shot down russian fighter jet Su-35 near Nova Kakhovka, Southern Ukraine.#stoprussia pic.twitter.com/idWli2in5g
— Defence of Ukraine (@DefenceU) July 19, 2022
LUE MYÖS:
Evp-kenraali: Hyökkääjä käyttää pikakoulutettuja sotilaita tykinruokana (VU 20.7.2022)