Ennakkoääniä lasketaan vuoden 2018 presidentinvaaleissa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

USU: Elinkeinoelämän ja palkansaajien tukijärjestöiltä ei rahoitusta presidentinvaaliin

Järjestöissä arvioidaan, ettei niiden tavoitteita voi edistää vaalissa parhaalla mahdollisella tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sekä elinkeinoelämän etujärjestö Pro Markkinatalous ry että palkansaajien SAK-taustainen Pro Reilumpi Yhteiskunta ry pitävät todennäköisenä, että ne jättävät presidentinvaalin väliin, kertoo Uutissuomalainen.

Pro Markkinatalous ry:n hallitus on jo päättänyt, että yhdistys ei osallistu vaaleihin ainakaan ensimmäisellä kierroksella.

– Toisen kierroksen osalta ei vielä käyty keskustelua vaan asia jätettiin auki. Tilannetta katsotaan myöhemmin, kertoo Pro Markkinatalous ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio.

Pro Reilumpi Yhteiskunta ry tekee virallisen päätöksen asiasta marraskuussa. Asiamies Jyrki Konola kuitenkin arvioi, ettei yhdistys lähde tukemaan ketään ehdokasta.

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros järjestetään ensi vuonna tammikuun 28. päivänä. Mahdollinen toinen kierros on vuorossa 11. helmikuuta.

Molemmissa järjestöissä arvioidaan, että niiden tavoitteita ei presidentinvaalissa voi edistää parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännössä kyse on siitä, että presidentin valta on pääosin ulkopoliittista valtaa ja elinkeinoelämän ja palkansaajien järjestöjen ensisijainen mielenkiinto kohdistuu talous- ja sisäpolitiikkaan.

Elinkeinoelämän ja palkansaajien keskusjärjestöt pidättäytyivät ehdokkaiden tukemisesta myös vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Yksittäiset yritykset tukivat ehdokkaita yhteensä noin 600 000 eurolla ja muutamat ammattiliitot yhteensä noin 150 000 eurolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)