Alustavan resurssijaon mukaan ensi vuoden sadasta uudesta poliisitehtävästä valtaosa sijoittuu pääkaupunkiseudulle, kertoo Uutissuomalainen.
Eniten uusia virkoja, 27, perustetaan Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. Toiseksi eniten virkoja saa Helsingin poliisilaitos, 20, ja kolmanneksi eniten Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, 14 virkaa.
Uudet tehtävät sijoittuvat sinne, missä asuu eniten väkeä ja missä on eniten rikollisuutta.
– Uusia työntekijöitä palkataan etenkin rikostutkintaan ja -torjuntaan sekä nuoriso- ja jengirikollisuuteen liittyviin tehtäviin, suunnittelu- ja talouspäällikkö Tiina Pelkonen Poliisihallituksesta kertoo Uutissuomalaiselle.
Lounais-Suomen poliisille osoitetaan yhdeksän uutta virkaa, Sisä-Suomen poliisille kahdeksan virkaa, Oulun, Pohjanmaan ja Itä-Suomen poliiseille kuhunkin neljä virkaa sekä Hämeen ja Kaakkois-Suomen poliisille kummallekin kolme virkaa.
Kaksi uutta poliisivirkaa sijoitetaan sekä Lapin poliisiin että Keskusrikospoliisiin.