Uutissuomalaisen teettämän gallupin mukaan 55 prosenttia suomalaisista alentaisi rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa nykyisestä vuodesta, 31 prosenttia ei laskisi sitä ja 14 prosenttia ei osannut ottaa asiaan kantaa.
Puoluekannan mukaan tarkasteltuna myönteisimmin ikärajan laskuun suhtautuvat päähallituspuolueiden kannattajat. Perussuomalaisista ikärajan laskemista kannattaa 79 prosenttia ja kokoomuslaisista 66 prosenttia.
Ikäryhmittäin tarkasteluna kielteisimmin ajatukseen mahdollisesta ikärajan laskusta suhtautuvat nuorimmat ikäluokat. Sekä 18–29- että 30–44-vuotiaista hieman alle puolet alentaisi ikärajaa.
Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen pitää vastuuikärajan laskemisen kannatusta suurena. Hän arvioi, että tulokseen on voinut vaikuttaa se, että kysely tehtiin aikana, jolloin Vantaan kouluampumisesta yhä keskusteltiin ja kirjoiteltiin paljon. Epäilty tekijä on 12-vuotias eikä siten ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ei yllättynyt gallupin tuloksista.
– Yleinen oikeustaju on pitkään ollut semmoinen, että rikosvastuuikärajaa pitäisi alentaa. Kuitenkin me tiedämme lapsen kehityksen ja neurotieteen alalta, että tämän ikäisen lapsen aivot edelleen kehittyvät ja saavuttavat täyden kypsyyden vasta lähempänä kahtakymmentä vuotta, Pekkarinen sanoo.
Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 9.–17. huhtikuuta. Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.