Miesten osuus kotihoidon tuen saajista kasvoi vuoteen 2023 asti, mutta on sittemmin kääntynyt laskuun, selviää Kelan tilastoista.
Asiasta kertovan Uutissuomalaisen mukaan 7,8 prosenttia syyskuun loppuun mennessä kotihoidon tukea saaneista oli miehiä. Tänä vuonna tukea on saanut hieman yli 4 100 miestä.
Viime vuonna miesten osuus kotihoidon tuen saajista oli 8,4 prosenttia ja kokonaismäärä noin viisi tuhatta. Osuus kääntyi laskuun vuonna 2022 voimaan tulleen perhevapaauudistuksen jälkeen. Uudistus tasasi perhevapaiden jakautumista molemmille vanhemmille.
– Isät ovat tyypillisesti pitäneet hoitovapaata suhteellisen lyhyitä aikoja, tavallisimmin korkeintaan kolme kuukautta. Kun nyt vanhempainvapaan pitenemisen myötä voi nostaa ansiosidonnaista vanhempainpäivärahaa kotihoidon tuen sijaan, niin todennäköisesti se on vähentänyt tarvetta käyttää kotihoidon tukea, Kelan tutkimuspäällikkö Anneli Miettinen sanoo Uutissuomalaiselle.
Vanhempainpäivärahaa sai viime vuonna 70 233 isää, mikä on ennätysmäärä. Isät käyttivät lähes neljäsosan kaikista vanhempainpäivärahapäivistä.
Kotihoidon tuen suosio oli laskussa jo ennen perhevapaauudistusta. Tuen saajien määrä on puolittunut 15 vuodessa.
– Äitien kotihoidon tuen käyttäminen on perhevapaauudistuksen jälkeen vähentynyt vielä dramaattisemmin kuin isillä. Myös hoitovapaiden kestot ovat lyhentyneet, kertoo Miettinen.