Leikkeleitä S-Marketissa Helsingissä 28. marraskuuta 2024. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

USU: Kuluttajien ostoissa tapahtui nopea muutos

Leikkeleiden myynti laski nopeasti sen jälkeen, kun uudet ravitsemussuositukset olivat tulleet voimaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissuomalainen sai myyntitiedot Keskolta ja S-ryhmältä.

Leikkeleiden kokonaismyynti kiloissa laski Keskon kaupoissa kuusi prosenttia. Keskon osto- ja myyntijohtaja Carita Rissanen toteaa Uutissuomalaiselle, että muutos on merkittävä.

Muutos on tapahtunut nimenomaan ravitsemussuositusten julkaisun jälkeen, sillä vielä lokakuussa leikkeleitä myytiin suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin.

S-ryhmässäkin leikkeleiden myynti oli joulukuussa edellisvuoden vastaavaa aikaa alemmalla tasolla. Tarkemmin S-ryhmä ei muutoksia avaa.

Prosessoitua lihaa, kuten leikkeleitä, suositellaan tuoreissa ravitsemussuosituksissa syömään mahdollisimman vähän. Punaisen lihan suositus on nyt korkeintaan 350 grammaa viikossa, kun se aiemmin oli 500 grammaa. Punaiseksi lihaksi katsotaan nauta, porsas ja lammas.

Leikkeleitä korvaavien vihannesten, kuten kurkun, tomaatin ja paprikan, myynti kasvoi K-kaupoissa joulukuussa peräti kymmenen prosenttia.

Myös S-ryhmässä hedelmien ja vihannesten myynti on lisääntynyt.

Uusissa suosituksissa kasviksia kannustetaan syömään aiempaa enemmän, ainakin 500–800 grammaa päivässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)