Uutissuomalaisen teettämän gallupin mukaan kahdeksan prosenttia äänestysikäisistä suomalaisista aikoo äänestää presidentiksi muuta kuin omaa suosikkiaan, jotta hänen äänellään olisi toivottu vaikutus vaalitulokseen.
Vastaajista 11 prosenttia aikoo mahdollisesti toimia näin. Ylivoimainen enemmistö eli 62 prosenttia äänestäjistä ei aio taktikoida presidentinvaalissa. 15 prosenttia ei osaa sanoa, kuinka aikoo toimia, ja neljä prosenttia ei aio äänestää lainkaan.
Viime kevään eduskuntavaalien alla kiinnostus taktista äänestämistä kohtaan oli hieman suurempaa. Maaliskuussa julkaistun vastaavan gallupin mukaan 26 prosenttia äänestäjistä aikoi äänestää taktisesti eduskuntavaaleissa tai piti sitä mahdollisena.
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Theodora Helimäki pitää Uutissuomalaisessa taktisen äänestämisen suosiota uudessa gallupissa yllättävän matalana.
Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista 9.–17. tammikuuta. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.