Aktivismiliike Elokapinan Kiehumispiste -mielenosoitus Sernaatintorilla Helsingissä 27. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

USU: Sisäministeri selvittäisi Elokapinan lakkauttamista

Suomessa järjestöjä on lakkautettu hyvin harvoin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Lulu Ranne (ps.) pitää tarpeellisena selvittää ympäristöliike Elokapinan lakkauttamista. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

– Tässä on aika paljon punaisia lippuja noussut, joten kyllä selvitys on tarpeen. Lakkautus on yhdistyslain mukaan mahdollista, jos jatkuvasti rikkoo lakia ja hyviä tapoja, Ranne kommentoi USU:lle.

Ministeri muistuttaa, että kanneoikeus asiassa on syyttäjällä ja Poliisihallituksella. Oikeus on lisäksi yhdistyksen jäsenellä.

– Viranomaiset harkitsevat tilannetta, täyttyvätkö nyt yhdistyslain mukaiset lakkauttamisen edellytykset. En tietysti lähde toimivaltaisia viranomaisia määräilemään, Ranne sanoo USU:lle.

Lain mukaan lakkauttamisperusteita on kolme: yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, vastoin sen säännöissä määrättyä tarkoitusta tai vastoin laissa tarkoitettua lupaa tai säännöstä.

Poliisihallituksesta kerrotaan Uutissuomalaiselle, että jos se nostaa kanteen jotakin yhdistystä vastaan, asiaa kommentoidaan vasta sen jälkeen, kun kanne on jätetty käräjäoikeuteen ja se on tullut julkiseksi.

Ranne muistuttaa, että järjestöjä on lakkautettu hyvin harvoin.

– Silloin on puhuttu järjestäytyneen rikollisuuden äärimmäisen vakavista muodoista, ministeri sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)