USU: Timo Vornasen erottamiseksi ei ole tehty aloitetta

Perussuomalaisilla ei ole Jani Mäkelän mukaan velvollisuutta olla aloitteellinen.
Timo Vornanen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Timo Vornanen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustaja Timo Vornasen (tv.) erottamiseksi eduskunnasta ei ole tehty aloitetta, eduskunnan perustuslakivaliokunnasta kerrotaan Uutissuomalaiselle.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan puolueella ei ole velvollisuutta olla asiassa aloitteellinen.

Vornanen erotettiin perussuomalaisista ampumistapauksen jälkeen toukokuussa 2024.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen totesi USU:n haastattelussa kaksi viikkoa sitten, että erottaminen pitäisi lähteä liikkeelle perussuomalaisista.

Mäkelä ihmettelee, miksi aloitteen pitäisi tulla perussuomalaisilta.

– Eihän siinä ole mitään logiikkaa. Miksi aloitteen pitäisi tulla meiltä, Mäkelä ihmettelee.

– Emmekö siksi olisi ennemmin jäävejä esittämään erottamista, koska riveihimme nousisi hänen tilalleen uusi puolueeseen kuuluva edustaja?

Kokoomuksen Pia Kauma torjuu SDP:n väitteet hallituksen vaalibudjetista ja muistuttaa, että ensi vuonna tulee voimaan lähes miljardin euron edestä uusia säästöjä.
Merkittävimmistä verotoimista on linjattu jo aiemmin. Uutta sopeutuspakettia ei odoteta.
Sari Sarkomaa vaatii syöpätautien kansallisen laaturekisterin vakinaistamista.
Mainos