EU:ssa hyväksyttiin viime viikonloppuna ”digipalvelulaki”, joka on massiivinen lakipaketti internetin palveluiden sääntelemiseksi. Yhtenä paketin osana on tiukempi kontrolli siihen, mitä sosiaalisessa mediassa saa sanoa.
Uusi laki heikentää varmasti ihmisten mahdollisuuksia puhua sosiaalisessa mediassa vapaasti, vaikka pyrkimys on verhoiltu ylevästi demokratian ja jopa ilmaisunvapauden turvaamiseksi. Virallisesti digipalvelulaki on osa ”Euroopan demokratiatoimintasuunnitelmaa”.
Valtioneuvoston selvityksessä sanahelinä kuuluu näin:
”Demokratiatoimintasuunnitelma jakautuu kolmeen aihealueeseen, joita ovat vaalien luotettavuuden suojeleminen ja demokraattisen osallistumisen edistäminen, tiedotusvälineiden vapauden ja moniarvoisuuden vahvistaminen sekä disinformaation torjuminen.”
Älkää antako liirumlaarumin hämätä. Kysymys on nimenomaan demokratian keskeisimmän edellytyksen, vapaan keskustelun tukahduttamisesta. Suunnitelma on ovela.
Digipalvelulaissa sosiaalisen median jätit velvoitetaan poistamaan alustoiltaan kaikki laiton sisältö sakon uhalla heti, kun ne sellaiseen törmäävät. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä hyvältä, mutta lopputulos on kauhea.
Länsimaissahan on tullut tavaksi, että jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Toisin sanoen sisällön laittomuuden voi tietää vasta, kun tuomarin nuija on puhunut. Toki osa sisällöstä, kuten lapsiporno, on ilmiselvästi rikollista, mutta ylivoimainen enemmistö julkaisuista liikkuu ns. harmaalla alueella.
Kun jatkossa isojen someyhtiöiden on poistettava kaikki laiton sisältö heti sellaisen tullessa vastaan, miten ne ilman oikeudenkäyntiä voivat tietää, milloin kyseessä on laittomuus? Eivät mitenkään. Ilman tuomioistuimen päätöstä kyse voi olla vain laittomaksi epäillystä sisällöstä. Niinpä olennainen kysymys kuuluu: mitä kaikkea ja kenen toimesta epäillään?
Ylen mukaan laki velvoittaa some-jättejä kehittämään järjestelmän, jonka kautta kuka tahansa voi helposti ilmoittaa mielestään laittomista sisällöistä. Käytännössä kyse voisi olla vaikkapa julkaisun yhteydessä olevista hyväksy- tai hylkää-valinnoista. Käyttäjistä luodaan ilmiantajien verkosto.
Aiemmin esillä on ollut myös niin sanottu ”luotettavien tahojen ilmiantojärjestelmä”. Idea on, että joillakin organisaatioilla tai esimerkiksi järjestöillä olisi ”luotettavan tahon” status. Ne ilmiantaisivat someyhtiölle sisältöä, joka niiden mielestä on laitonta.
Olipa ilmiantojen tekninen toteutus mikä tahansa, kyseessä on ikään kuin rikosilmoitus, jota ei suunnata poliisille vaan someyhtiölle.
Sakko laittoman sisällön poistamatta jättämisestä on jopa kuusi prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Puhutaan siis kymmenien tai satojen miljoonien sakoista. Pelote on hirmuinen.
Someyhtiö tietenkin itse päättää, mitä lopulta tekee, mutta jos vaihtoehtoina on poistaa ilmiannettu sisältö heti tai ottaa riski kymmenien miljoonien sakoista, kumpaanko uskotte yhtiöiden päätyvän? Yhtiöt tietenkin poistavat lähes kaiken automaatilla.
Lain seuraus on, että valtava määrä täysin laillista sisältöä poistetaan, koska kenelläkään ei ole kannustinta tarkastuttaa julkaisujen todellista lainmukaisuutta tuomioistuimessa.
Ihan oikeassa oikeusvaltiossa homma menisi niin, että mahdollisesta laittomuuden epäilystä vastaisi ensin poliisi ja syytteen nostamisesta tarvittaessa syyttäjä. Jos sisältö lopulta todettaisiin oikeudessa laittomaksi, syytetty saisi tuomion, mutta edes silloin mitään ei automaattisesti poistettaisi. Poistamiseen tarvitaan aina erillinen oikeuden määräys, joka on erittäin korkean kynnyksen takana.
Uuden lain myötä koko oikeusprosessi ovelasti sivuutetaan, kun someyhtiöiden kannattaa valtavien sakkojen uhatessa poistaa mitä ikinä ”luotettavat tahot” tai kansalaiset joukkovoimalla haluavat poistettavan. “Syytön kunnes toisin todistetaan” muuttuu käytännössä muotoon: syyllinen, jos ilmi annetaan.
Mikäli digipalvelulaki olisi ollut voimassa syyskuussa vuonna 2020, voitte olla varmoja, että esimerkiksi Päivi Räsäsen lailliseksi käräjäoikeudessa todettu twiitti olisi kadonnut sillä minuutilla, kun se julkaistiin.
Turvat tukkoon, jotta demokratia pelastuu
Toinen merkittävä kohta digipalvelulaissa liittyy siihen, että someyhtiöt velvoitetaan tekemään toimenpiteitä ”disinformaation” poistamiseksi. Jälleen kerran perustelu on “demokratian vahvistamisen”. Lopputulos on täysin päinvastainen, mutta demokratian vahvistaminen kuulostaa niin uskomattoman hienolta, että sitä kannattaa viljellä aina, kun voi.
Logiikka kaiken takana on, että jos ihmiset altistuvat ”väärälle informaatiolle”, se johtaa demokraattista prosessia ”vinoon” ja kansalaiset äänestävät väärin. Vastaavasti jos ihmisten mielipiteet eivät saastuisi propagandalla ja disinformaatiolla, he tekisivät ”puhtaita” ja ”oikeita” päätöksiä.
Tällainen päättely on täysmittaista Neuvostoliittoa. Demokratian ehdoton edellytys on vapaa keskustelu, debatti, johon kaikilla on pääsy. Huonot argumentit kumotaan paremmilla eikä estämällä “disinformaationa”.
EU:n neuvostoliittolainen todellisuuskäsitys nojaa ajatukseen, että jollakin, millä-lie-taholla on hallussaan ns. ”Oikea Totuus”, Pravda, joka saattaa vapaassa keskustelussa infektoitua. Siksi keskusteluun ei saa päästää muuta kuin Pravdaa puoltavia argumentteja. Muu on ”disinfomaatiota”.
Kuitenkin demokratia itsessään on vapaata keskustelua. Siksi läsnä on jatkuvasti valtava määrä keskenään ristiriitaista informaatiota. Mikäli ei halua tuhota demokratiaa, ainoa vaihtoehto on sietää, että mukana on lähes mitä tahansa. Käynnissä on jatkuva väittely, jossa parhaaksi katsottu argumentti voittaa, kunnes häviää seuraavalle.
Tieteessä toimii sama periaate, mutta voittajaa ei valita äänestämällä. Sen sijaan voittajat nojaavat näyttöön, teoreettisen johdonmukaisuuteen ja muihin tieteen kriteereihin. Olennaista on, että mitään ei ennalta estetä, ja kaiken saa aina haastaa.
Vie pois vapaa keskustelu, niin demokratia loppuu. Se loppuu, vaikka keskustelun tukahduttamista kutsuisi ”demokratiatoimintasuunnitelmaksi”.
