Venäjän T-72B-panssarivaunu Donetskin alueella. / OSINTua

Uusi vastahyökkäys voi alkaa myös idässä

Ukrainan kerrotaan valmistelevan operaatioita Donbasin ja Harkovan alueilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan on arvioitu laajentavan kuluvalla viikolla aloitettua vastahyökkäystään myös muille alueille Hersonin lisäksi. Tavoitteena on hyödyntää operaatioille suotuisia sääolosuhteita ennen talven saapumista.

BBC:n mukaan Ukrainan asevoimat valmistautuu parhaillaan vastaiskuihin myös Donbasin ja Harkovan alueilla. Venäjän joukot ovat jatkaneet kesän aikana paikallisia hyökkäyksiä, mutta eteneminen on ollut äärimmäisen hidasta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Alueelle sijoitetut Ukrainan kansalliskaartin yksiköt ovat pysäyttäneet Venäjän etenemisen kahdeksan kilometriä Siverskin pohjoispuolelle. Eräs sotilas kertoo, että vastapuolen sotilaat ovat asemissa noin 30 metriä rintaman etuosaan kaivetusta tarkkailuasemasta.

26-vuotias Svarog sanoo kovimpien taisteluiden olleen heinäkuussa Lysitšanskin ja Sjeverodonetskin alueilla, joissa venäläisiä oli seitsemän kertaa enemmän kuin puolustajia. Venäjän ylivoima on nyt kolminkertainen.

– He eivät enää hyökkää yhtä suurissa osastoissa. Pataljoonien sijaan he yrittävät edetä joukkue tai ryhmä kerrallaan, Svarog toteaa.

Kauempana rintamasta sijaitsee asevoimien joukkosidontapaikka, jonne haavoittuneet tuodaan ensiapuun ennen jatkokuljetusta sairaalaan. Lääkintämies Ruslan kiittää ulkomaisia lahjoittajia lääkintävarusteista, joita on saatavilla runsaasti. Paikalle saapuu pian sotilas, jonka käsi on loukkaantunut räjähdyksessä. Toinen mies on saanut tykistöpommituksessa sirpalevammoja.

BBC:n mukaan lähialueelta kuului M777-haupitsien ja HIMARS-raketinheitinten tulituksen ääntä. Vastaavien asejärjestelmien toivotaan heikentävän Venäjän asemia myös Itä-Ukrainassa ja luovan pohjaa uusille vastahyökkäyksille.

Monien sotilaiden oletuksena on, että kuukausien pattitilanteen jälkeen Ukraina olisi valmis uuteen operaatioon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS