Henkilövakuutuksista maksetut korvaukset kasvoivat alkuvuoden aikana koko Suomessa, kertoo Pohjola Vakuutus.
Yhtiö maksoi 2023 tammi–kesäkuussa suurimmat vahingonkorvaukset neljään vuoteen. Koronapandemian jälkeinen paluu normaaliin näkyy kasvaneina vahinkomäärinä.
– Suomalaiset käyttivät etenkin terveysvakuutusta aktiivisesti alkuvuoden aikana. Koronavuosien jälkeen vastustuskyky ei ole entisellään ja tauditkin ovat päässeet liikkumaan aivan eri tavalla väestössä. Lisäksi ihmiset hakeutuvat hoitoon nyt korona-aikaa matalammalla kynnyksellä ja aiempaa useammin heti yksityisen terveydenhuollon palvelujen pariin, Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman sanoo tiedotteessa.
Kokonaisuudessaan henkilövakuutuksista maksetuissa vahingonkorvauksissa on kasvua läpi Suomen, jokaisessa maakunnassa. Terveysvakuutuksen osalta vahinkojen määrät ovatkin kasvaneet tammi-kesäkuussa peräti 34 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan ja ero vuoteen 2021 oli peräti 69 prosenttia.
– Terveysvakuuttamisen suosio kasvoi ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 20 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, Styrman sanoo.
Myös suomalaisten matkustusinto oli 2023 tammi–kesäkuussa huippuluokkaa inflaatiosta huolimatta. Valtakunnallisella tasolla tarkasteltuna matkavahinkojen määrä on kasvanut Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan 48 prosenttia verrattuna viime vuoden tammi-kesäkuuhun.
– Ihmiset haluavat yhä matkailla, vaikka kotitalouksien ostovoima on heikentynyt. Sattuneiden vahinkojen määrän perusteella arvioimme, että suomalaiset matkustavat jälleen normaalisti, Styrman kertoo.
Sen sijaan suurvahingoista maksetut korvaukset kääntyivät laskuun ennätysvuoden 2022 jälkeen. Yli 300 000 euron suuruisia vahinkoja sattui alkuvuoden aikana vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.