Fortumin lämpövoimalaitos Espoossa, LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Uusiutuvat polttoaineet peittoavat fossiiliset kaukolämmössä jo prosentein 53-26

Kaukolämpö on edelleen suosituin lämmitysmuoto 45 prosentin osuudella asuin- ja palvelurakennusten lämmitysratkaisuista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaukolämpö on edelleen suosituin lämmitysmuoto. Sen osuus on 45 prosenttia asuin- ja palvelurakennusten lämmitysratkaisuista, ilmenee Energiateollisuus ry:n julkaisemista kaukolämmön vuositilastoista.

Kaukolämmön mitattu käyttö oli viime vuonna 33,6 terawattituntia.

Uusilla rakennettavilla kerrostaloalueilla kaukolämmön suosio on jopa hieman kasvanut edellisvuodesta muutaman vuoden laskun päätteeksi. Pientalovaltaisilla alueilla kaukolämpöä sen sijaan ei ole saatavilla usein.

Kaukolämmön päästöt laskivat viime vuonna lähes neljänneksen (24 prosenttia). Väheneminen johtui fossiilisten polttoaineiden vähentyneestä käytöstä. Lisäksi fossiilisen jakeen sisällä kivihiiltä korvattiin vähemmän päästöjä tuottavalla maakaasulla.

Uusiutuvien polttoaineiden – metsäpolttoaineen, teollisuuden puutähteen ja muun biomassan – osuus kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna jo 53 prosenttia.

Samaan aikaan fossiilisilla polttoaineilla – turpeella, maakaasulla, kivihiilellä ja öljyllä – tuotettiin enää 26 prosenttia kaukolämmöstä.

Esimerkiksi kivihiilen osuus putoaa parin vuoden sisällä lähelle nollaa.

Siirtymä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvia on ollut valtava reilussa vuosikymmenessä: vielä vuonna 2010 fossiilisten polttoaineiden osuus oli 77 prosenttia ja uusiutuvien 19 prosenttia.

Bioenergian lisäksi myös hukkalämpöjä hyödynnettiin entistä enemmän, ja sähkö tuli uutena energialähteenä mukaan kaukolämmitykseen.

Kaukolämmön suosio perustuu sen kilpailukykyiseen hintaan ja luotettavuuteen.

– Asiakkaat ovat olleet takavuosina huolissaan kaukolämmön tuotannon ilmastopäästöistä, mutta tilanne on oleellisesti muuttunut ja pian kaukolämpö on ilmastoneutraalia, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä tiedotteessa.

Leskelä muistuttaa, että kaukolämpö tukee vihreää siirtymää, koska sitä voidaan käyttää energiavarastona ja hyödyntää puhtaan sähkön ajoittaista ylitarjontaa.

Energiateollisuuden mukaan kaukolämmön sähköistyminen on alkanut. Sähkön hintavaihtelut ovat houkutelleet investoimaan sähkökattiloihin, joita alettiin ottaa käyttöön laajalla rintamalla viime vuoden aikana. Sähkökattiloilla tuotettiin lämpöä viime vuonna 710 gigawattituntia.

Sähkökattiloilla tuotetaan kaukolämpöä, kun sähköä on edullisesti tarjolla. Tämä säästää kalliita polttoaineita, joita käytetään, kun sähkön hinta nousee. Sähkökattiloiden osuus lämmöntuotannosta oli vuositasolla kaksi prosenttia. Sähkökattiloihin investoidaan koko ajan lisää ja niiden tuotannon odotetaan kasvavan merkittävästi.

– Fossiilisten poltto loppuu lähes kokonaan lähivuosina. Uutta tässä on se, että jäljellä olevia päästöllisiä polttoaineita ei enää korvata bioenergialla, vaan sähköllä ja hukkalämmöillä. Energiantuotannossa bioenergian käyttö kääntyy vähitellen laskuun, Leskelä jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)