Toimitusjohtaja Markus Rauramo Fortumin mediatilaisuudessa Helsingissä 24. maaliskuuta 2025. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Uutta ydinvoimaa aikaisintaan 2030-luvun lopulla – Loviisan käyttöikää pidennetään

Fortum on saanut päätökseen selvityksensä uuden ydinvoiman edellytyksistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksivuotisen selvityksen aikana arvioitiin sekä pieniä modulaarisia reaktoreita (SMR) että perinteisiä suuria reaktoreita, ja sen aikana käytiin kattavia keskusteluja useiden teknologiatoimittajien, potentiaalisten kumppaneiden ja asiakkaiden sekä yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa.

Fortum kertoo nyt jatkavansa valmiuksiensa kehittämistä, jotta uusi ydinvoima voisi olla osa pitkän aikavälin ratkaisua asiakkaiden kasvavaan sähkönkysyntään Pohjoismaissa. Kehitystyö on Fortumille myös askel, jolla valmistaudutaan nykyisen ydinvoimakapasiteetin mahdolliseen korvaamiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramon mukaan sähköistäminen on keskeinen keino vähentää teollisuuden ja yhteiskuntien hiilidioksidipäästöjä ja sen odotetaan jopa kaksinkertaistavan sähkön kysynnän Pohjoismaissa vuoteen 2050 mennessä.

– Näin merkittävään kysynnän kasvuun vastaaminen yksin vaihtelevasti tuottavalla uusiutuvalla energialla voisi johtaa hyvin volatiiliin sähköjärjestelmään. Tällöin sähkön saatavuuden ja hinnan ennustettavuus olisi rajallista, mikä ei ole toivottavaa asiakkaillemme tai yhteiskunnalle, hän sanoo.

– Me Fortumissa uskomme, että on järkevintä pitää kaikki vähähiiliset tuotantoteknologiat työkalupakissa myös tulevaisuudessa. Siksi jatkamme ydinvoiman kehittämistä pitkän aikavälin vaihtoehtona, Rauramo jatkaa.

Hänen mukaansa seuraavien 5–10 vuoden aikana kasvavaan kysyntään vastataan Pohjoismaissa ensisijaisesti uudella maatuuli- ja aurinkovoimalla yhdistettynä joustavuus- ja varastointiratkaisuihin sekä olemassa olevien ydinvoimaloiden käyttöiän pidentämisellä.

– Varaudummekin Fortumissa asiakkaidemme kasvaviin tarpeisiin kehittämällä uusiutuvan energian hankkeita rakennusvalmiiksi, tutkimalla pumppuvoimaa ja pidentämällä Loviisan ydinvoimalaitoksemme käyttöikää. Ydinvoimalla uutta tarjontaa Pohjoismaihin voidaan saada aikaisintaan 2030-luvun jälkipuoliskolla, mikäli markkina- ja sääntelyolosuhteet ovat oikeat, hän jatkaa.

Uusi ydinvoima edellyttää ennustettavuutta tulovirtoihin

Fortumin mukaan useimmat suuret teollisuusasiakkaat arvostavat vakaata sähköntoimitusprofiilia.

– He haluavat varmistaa sähköntoimitukset pitkäaikaisilla sopimuksilla, joita ydinvoiman avulla voi jo nykyisinkin tarjota. Eri sähköntuotantomuotojen tasapainoinen yhdistelmä edistää myös toimitusvarmuutta ja hintojen vakautta kaikille asiakkaille ja yhteiskunnalle.

Samaan aikaan uusien ydinvoimahankkeiden suurimmat riskit liittyvät pitkiin rakennusaikoihin, korkeisiin pääomavaatimuksiin ja käyttöönoton jälkeiseen sähkön markkinahintaan, Fortum toteaa.

Selvityksen johtopäätös on, että nykyisillä sähkömarkkinanäkymillä uuden ydinvoiman rakentaminen ei ole taloudellisesti järkevää, jos kannattavuus on täysin sähkön markkinahintojen varassa.

Fortumin analyysin ja muissa länsimaissa käynnissä olevien uudisrakennushankkeiden perusteella näyttää kuitenkin siltä, että uusia ydinvoimahankkeita on mahdollista toteuttaa rahoitus- ja riskienjakomekanismien avulla silloin, kun hankkeet vastaavat kasvavaan asiakaskysyntään. Esimerkiksi Ruotsissa hallitus valmistelee tällaista rahoitus- ja riskienjakomekanismia.

– Syvällinen ja laaja ydinvoimaosaamisemme tuo meille kilpailuetua, mutta uudet hankkeet edellyttävät vahvoja kumppaneita. Seuraavaksi jatkamme liiketoimintamallin kehittämistä ja pyrimme aktiivisesti löytämään kumppaneita, joiden kanssa voimme testata kiinnostusta uuden ydinvoimaprojektin kehittämiseen ja yhteisinvestointeihin, sanoo Fortumin ydinvoimaliiketoiminnasta vastaava johtaja Petra Lundström.

Selvityksen mukaan tärkeä osa uuden ydinvoiman riskien vähentämistä on sääntelyn yhdenmukaistaminen ja vaalikausien yli jatkuva poliittinen vakaus sekä kansallisella että EU:n tasolla.

Yhtiön mielestä ydinvoimaa pitäisi kohdella rahoituksen suhteen tasavertaisesti muiden puhtaiden tuotantoteknologioiden kanssa.

– Ydinvoiman tulisi myös soveltua tasavertaisesti vähähiilisten tuotteiden, kuten vedyn, lannoitteiden ja puhtaan teräksen, raaka-aineeksi. Lisäksi hyvän toimintaympäristön ylläpitäminen jo olemassa olevalle ydinvoimatoiminnalle on välttämätöntä kaikille tulevia investointeja harkitseville.

Fortum yhteistyöhön valittujen teknologiatoimittajien kanssa

Fortumin ydinvoima-asiantuntijat käyttivät selvityksen aikana tuhansia tunteja arvioidessaan eri laitostoimittajien suuria sekä pieniä modulaarisia reaktoreita (SMR), yhdessä toimittajien kanssa.

Fortum jatkaa nyt yhteistyön syventämistä kahden perinteisten suurten reaktoreiden toimittajan, EDF:n ja Westinghouse-Hyundain, sekä yhden SMR-kehittäjän, GE-Hitachin, kanssa.

Fortumin uuden ydinvoiman kehittämisestä vastaavan johtajan Laurent Leveuglen mukaan projektin toteutuksen näkökulmasta olennaista on varmistaa teknologian kypsyys, välttää maakohtaisia muutoksia laitossuunnitteluun ja todentaa toimittajan osaaminen jo investointia edeltävässä vaiheessa.

– Suunnitelmamme on tehdä yhteistyötä kolmen laitostoimittajan kanssa projektiriskien vähentämiseksi ennen kuin edes harkitsemme investointia. Laitosmallin lisensiointiin liittyvien riskien vähentäminen mahdollisimman pitkälle jo ennen rakentamista on välttämätöntä. Näin voidaan vähentää projektin toteutusta viivästyttävien suunnittelumuutosten todennäköisyyttä, Leveugle sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS