Verkkouutiset

Lapsi ja matkapuhelin kotona Helsingissä. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

Vakava muistutus: Käy tämä asia lapsesi kanssa läpi ennen koulun alkua

Koulukiusaaminen on siirtynyt kasvavissa määrin sosiaaliseen mediaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koulujen alkaessa moni ekaluokkalainen saa myös ensimmäisen puhelimensa. Poliisi kannustaa lapsiperheissä käymään läpi puhelimen turvalliseen käyttöön liittyvät säännöt. Nykyajan maailmassa ne ovat yhtä tärkeitä asioita kerrattavaksi kuin liikennesäännöt.

Erityisen tärkeää on poliisin mukaan kerrata sosiaalisen median turvallinen käyttö.

– On hyvä tiedostaa jo kouluelämän alkuvaiheessa, että koulukiusaaminen on enenevässä määrin siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Näistä asioista keskustellaan usein kouluissa luokanopettajan johdolla, mutta keskustelua on hyvä käydä myös kotona koulun alkaessa.

Lasta pitää poliisin mukaan muistuttaa siitä, että kaikki kuvat, joita hän jakaa kavereilleen missä tahansa pikaviestimessä tai somessa, ovat siellä pysyvästi.

– Pieni lapsi ymmärtää asian ehkä paremmin, jos pyytää häntä miettimään voisiko kuvan laittaa koulun seinälle siten, että se on siellä vielä viiden vuoden kuluttua nähtävillä.

Huoltajien on hyvä huolehtia siitä, etteivät lapset luo someprofiileja palveluihin, joissa on selkeät ikärajat käytössä

Poliisi kehottaa huoltajia myös perehtymään sovelluksiin, joita lapsi haluaa puhelimeensa ladata. Poliisi muistuttaa, että joidenkin sovellusten myötä kuka tahansa ympäri maailman voi ottaa lapseen yhteyttä.

– Samalla kannattaa harkita mahdollisia estoja netin käyttöön ja tarkkailla, mitä kaikkea lapsen puhelimeen ylipäätään asennetaan ja millaisia kuvia puhelimesta löytyy.

LUE MYÖS:
Kiusataanko lastasi koulussa? Tunnista nämä hälytysmerkit

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)