Perustuslakivaliokunta, keskellä puheenjohtaja Heikki Vestman, kokoontui ylimääräiseen kokoukseen eduskunnassa Helsingissä 17. kesäkuuta 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Valiokunnan konkari vertaa rajalakityötä 1990-luvun alun lamaan

SDP:n Johannes Koskisen mukaan uusilla edustajilla on opittavaa. Keskustan Petri Honkosen mielestä valiokunnassa on toimittu arvokkaasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja, varatuomari ja entinen oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) vertaa rajalain käsittelyä perustuslakivaliokunnassa 1990-luvun työelämälakien käsittelyyn. Hän oli perustuslakivaliokunnan jäsenenä silloinkin.

– Tilanne oli silloin samantapainen. Esko Ahon hallituksessa valtiovarainministerinä toimineen Iiro Viinasen esitykset, joissa toimeentuloturvaa heikennettiin, herättivät voimakkaita poliittisia intohimoja, Koskinen sanoo.

Koskinen laskee työskennelleensä perustuslakivaliokunnassa jäsenenä, varajäsenenä sekä varapuheenjohtajana yhteensä kahdeksan eri puheenjohtajan kanssa. Kahdeksan, sillä vaalikaudella 2011-2015 hän oli itse perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Nykyinen puheenjohtaja Heikki Vestman (kok.) on siis kahdeksas.

Kesäkuun lopussa oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuori kritisoi puheenjohtaja Vestmania erittäin voimakkaasti Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa. Tuorin mielestä Vestmanin johtotähtenä on runnoa hallituksen esitykset lävitse, esittää johdattelevia kysymyksiä ja inttää vastaan asiantuntijoille.

Toisaalta: puheenjohtajalla on myös velvollisuus katsoa, että edellytetyt näkökohdat tulevat käsitellyksi.

Se, miten kukin asiantuntija kysymyksiin suhtautuu, riippuu toki myös asiantuntijasta itsestään. Johannes Koskinen muistelee, että pyrki itse puheenjohtajana tekemään erityisesti täydentäviä kysymyksiä.

Mutta myös eräänlainen kokemattomuus vaikuttaa osaltaan perustuslakivaliokunnan työhön rajalakia ja muita vastaavia vaikeita aiheita käsitellessä, sanoo erittäin kokenut valiokunnan jäsen.

– Perustuslakivaliokunnan jäsenten tulisi kysymyksissä ja keskustelussa keskittyä valtiosääntöoikeudellisiin ongelmiin eikä tarkoituksenmukaisuuteen tai poliittisiin kysymyksiin, Koskinen sanoo.

– Uusia edustajia on tullut nyt melko paljon. Heillä on vielä vähän totuttelemista siinä, että perustuslakivaliokunnassa haetaan juuri valtiosääntöoikeudellisia tulkintaratkaisuja.

– Tämä voi korostua nyt, kun on poliittinen keskustelu on polarisoituneempaa samaan tapaan kuin 1990-luvulla.

Yhden kehittämisen paikan Koskinen näkee myös valiokuntaneuvosten tekemässä valmistelutyössä. Se ei ole ollut yhtä linjaavaa ja tulkintatraditioihin pohjaavaa kuin aikaisemmin.

Toisaalta rajalain valmistelu on myös uniikki: asiantuntijoillekin nämä perusoikeuksien törmäystilanteet ovat uusia, eikä niistä ole aiempaa kokemusta.

”Ei moitittavaa”

Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) pitää rajalain tilannetta paineisena. Valiokunnan työskentelystä hän ei kuitenkaan löydä erityistä moitittavaa.

– Minun silmiini se ei ole ollut millään tavalla asiatonta, toteaa Honkonen.

– Totta kai poikkeuslain käsittely on ollut painestettu tilanne, sekä asiantuntijoille että valiokunnan jäsenille, kun asiaan kohdistuu yhteiskunnassa laajemminkin intressejä, joista päällimmäisenä on tietysti turvallisuusintressi, sekä eri oikeuksien tasapaino, Honkonen kuvailee.

– Mutta mitään asiattomuutta en ole havainnut, enkä tunnista.

Yllättikö oikeusoppineiden esittämä varsin raju arvostelu?

– Olihan se aika poikkeuksellista. Minun näkemykseni mukaan valiokunnassa on toimittu eduskunnan sekä lainsäätäjän arvokkuudelle kuuluvalla asiallisuudella, sanoo Honkonen ja lisää, ettei halua mennä sen syvemmälle keskusteluiden yksityiskohtiin, koska ne ovat luottamuksellisia.

LUE MYÖS:
Poikkeuslaki-keskustelussa ollut vääriä väitteitä, sanovat valiokuntajäsenet

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)