Suomen Yrittäjien mukaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämät muutokset yrittäjien eläkelakiin ovat kannatettavia ja esitys olisi syytä hyväksyä.
– Valiokunta linjasi, että työpanoksen arvon määrittäminen on kokonaisharkintaa, jossa tulee huomioida yrittäjän työtuntien ja alan palkkatason lisäksi myös esimerkiksi yritystoiminnan laajuus ja yrittäjän itsensä antamat tiedot, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula.
Lakiuudistuksen tavoitteena on parantaa yrittäjien eläketurvaa sekä tukea yrittäjän eläkelain toimeenpanoa, jotta yrittäjän työtulo vastaisi nykyistä paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa koko yrittäjän työuran ajan.
Samalla vähennettäisiin myös niin kutsuttua alivakuuttamista eli tilannetta, jossa yrittäjän YEL-työtulon taso ei vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa. Lisäksi hallituksen esityksen tavoitteena on yhdenmukaistaa lain toimeenpanoa.
Yrittäjän työpanosta määritettäessä on huomioitava yrittäjän työtuntien ja alan palkkatason lisäksi myös esimerkiksi yritystoiminnan laajuus sekä yrittäjän antamat tiedot, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta linjaa mietinnössään.
Suomen Yrittäjien mukaan hallituksen esitys on parantunut eduskuntakäsittelyn aikana.
– Jo hallituksen esityksessä tuotiin esille, että erityisesti aloittavan yrittäjän kohdalla yrittäjän oma näkemys työpanoksen arvosta tulee huomioida. Nyt valiokunta vielä täsmensi tätä entistä selkeämmäksi, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén toteaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämät muutokset yrittäjien eläkelakiin ovat kannatettavia. Esitys on syytä hyväksyä. Valiokunta otti tosissaan Suomen Yrittäjien lausunnossaan esittämät huolet 🙏🏻🙏🏻@Harri_Hellsten #yrittäjäthttps://t.co/7DADylbc1H
— Suomen Yrittäjät (@suomenyrittajat) November 29, 2022