Samaan aikaan kun Venäjällä esitettiin Vladimir Putinin valta-asemaa pönkittävää tympeää näytelmää, jota Kreml kutsuu presidentinvaaleiksi, on Valko-Venäjän diktatuurihallinto alkanut valmistautua vuonna 2025 järjestettäviin ”presidentinvaaleihin”.
Esimakua siitä, millaisin menoin Aljaksandr Lukašenkan 30 vuotta kestänyttä valtakautta aiotaan ensi vuonna jatkaa, saatiin Valko-Venäjän helmikuisista parlamentti- ja paikallisneuvostovaaleista.
– Näillä vaaleilla ei voinut olla mitään poliittista merkitystä, koska sekä paikallisviranomaiset että Valko-Venäjän parlamentti ovat voimattomia instituutioita. Uuden superelimen – Valko-Venäjän kansankokouksen – perustaminen huhtikuussa vähentää parlamentin roolia entisestään, ajatushautomo Carnegiessa työskentelevä valkovenäläistutkija Artjom Šraibman toteaa artikkelissaan.
Viranomaiset olivat hänen mukaansa joka tapauksessa hermostuneita, koska vuoden 2020 väärennettyjen presidentinvaalien jälkeisestä laajamittaisesta poliittisesta kuohunnasta ei tällä kertaa haluttu nähdä vähäisimpiäkään viitteitä. Sitä varten viranomaiset muun muassa kielsivät äänestyslippujen kuvaamisen ja päättivät olla avaamatta äänestyspaikkoja Valko-Venäjän ulkomailla sijaitseviin suurlähetystöihin, jotta maanpaossa elävien valkovenäläisten kasvava joukko ei pääsisi uurnille. Lisäksi vaalilautakuntien jäsenten nimet päätettiin salata, jotta heihin ei voitaisi kohdistaa julkista painostusta.
Jo kesällä 2023 viranomaiset olivat lakkauttaneet viimeisetkin oppositiopuolueet ja ne Lukašenkan tukipuolueet, joita ei enää pidetty tarpeellisina. Myöskään itsenäiset ehdokkaat eivät saaneet kerätä allekirjoituksia päästäkseen ehdolle, joten heidän ehdokkuuttaan ei tarvinnut edes erikseen vaivautua hylkäämään.
Helmikuiset vaalit olivat Šraibmanin mukaan ensimmäiset, joihin Valko-Venäjä ei kutsunut Etyjin tarkkailijoita.
– Valko-Venäjän vaalit ovat aina olleet kaukana demokraattisista standardeista, mutta länsimaisten tarkkailijoiden läsnäolo aiemmissa vaaleissa osoitti Minskin pitäneen itseään osana laajempaa eurooppalaista aluetta. Nyt Lukašenka on ilmeisesti luopunut pyrkimyksestä hakea vaaleille tai hallinnolleen ylipäätään hyväksyntää länneltä, Šraibman sanoo.
Helmikuun vaaliteatteri oli hänen mukaansa siis suunnattu yksinomaan kotimaiselle yleisölle, ja sen tarkoitus saattoi olla puhtaasti psykologinen.
– Lukašenka halusi sekä todistaa valtansa että osoittaa valkovenäläisille, että vuoden 2020 tapahtumat olivat poikkeama eikä mitään muuta, Šraibman toteaa.
Vaikka vaalitulos oli ennalta määrätty, viranomaiset eivät ottaneet mitään riskejä. Jo ennestään kovia sortotoimia kiristettiin entisestään, eri puolilla maata toteutettiin laajoja pidätysaaltoja ja turvallisuusjoukot tekivät ratsioita aiemmin vaalitarkkailijoina henkilöiden koteihin.
Vaalipäivän aattona Valko-Venäjän valtiollinen televisio näytti kuvaa erikoisjoukkojen harjoituksesta, jossa sotilaat pidättivät äänestyslippua valokuvaavan äänestäjän, hajottivat äänestyspaikan eteen kokoontuneen ihmisjoukon ja rynnäköivät ikkunoiden läpi äänestyspaikalle kuin se olisi ollut terroristien linnake, Šraibman kertoo. Se, mitä helmikuussa nähtiin ja koettiin, ei jätä hänen mukaansa epäilystäkään siitä, millaiset ”presidentinvaalit” Lukašenka aikoo maassaan ensi vuonna järjestää.
